Alfred Hitchcockin Takaikkunaa varioiva elokuva naapuriaan sarjamurhaajaksi epäilevästä teinipojasta jää kokonaisuutena varsin keskinkertaiseksi jännitysviihteeksi.
Alfred Hitchcockin klassikossa Takaikkuna rullatuolipotilaaksi joutunut James Stewart tarkkailee kiikaria apunaan käyttäen naapurustoaan ja tulee vakuuttuneeksi siitä, että on todistanut murhan. D. J. Caruson (Rahantekijä, The Salton Sea) trilleri Paranoia tekee saman, vaihtaen kuitenkin Stewartin hermokimppuun 17-vuotiaaseen ja lisäten tarinaan myös teiniromanttisia aineksia.
Kale (Shia LaBeouf) on jo nuorella iällä viettänyt paljon laatuaikaa isänsä (Matt Craven) kanssa. Kun tämä saa erään kalareissun päätteeksi surmansa auto-onnettomuudessa, nuoren elämä järkkyy ja hänestä tulee lyhytpinnainen äksyilijä. Motattuaan koululuokassa opettajaansa hänet tuomitaan kolmeksi kesäkuukaudeksi kotiarestiin, jota vahditaan nilkkaan lukittavalla hälytinrenkaalla. Kalen äidillä (Carrie-Anne Moss) on kestämistä, kun kiukuttelija joutuu sulkeutumaan kotitaloonsa, jonka yläkerrasta hän tarkkailee aikansa kuluksi naapureitaan kiikarien ja kameroiden avulla.
Naapuriin muuttaa Kalen ikäinen, vanhemmistaan vieraantunut kaunotar Ashley (Sarah Roemer), johon tutustumista kotiaresti ymmärrettävästi häiritsee. Toinen naapuri taas on eksentrisen oloinen Turner (David Morse), jota Kale alkaa vähitellen epäillä sarjamurhaajaksi, kun muutamat tämän öiset toimet täsmäävät hälyttävän hyvin median kertomiin tietoihin alueella riehuvasta tappajasta.
Paranoia tasapainoilee koko kestoaikansa toimivien, ärsyttävien sekä pelkästään naurettavien juonielementtien välillä, yltäen lopulta vaivoin tyydyttävään lopputulokseen. Kalesta on tehty alussa jopa hiukan liiankin taiten ärsyttävä kiukuttelija, jonka koettelemuksista katsoja ei ehkä jaksa enää lopussa välittää. Etenkin alkupuolellaan Paranoia on vaarassa kaatua pelkäksi teinipoikien runkkausfantasiaksi Kalen pöljine kavereineen (Aaron Yoo) tirkistellessä naapurin bikiniasuista kaunokaista, joka huomionosoitukset havaittuaan tuleekin koputtamaan talon ovelle ja tekemään lähempää tuttavuutta. Kuitenkin vain hieman myöhemmin kirjoittajat perustelevat Ashleyn kiinnostuksen Kaleen pojan monologilla, joka tuntuu miltei liian hyvin kirjoitetulta suhteessa muuhun elokuvaan.
Paranoia onnistuu pitämään Turnerin hahmoon liittyvän mysteerin avoimena pitkään. Kaikki se, mitä Kale todistaa ikkunastaan tämän tekevän, on yhtä hyvin tulkittavissa joko todisteeksi syyllisyydestä tai pelkäksi yhteensattumaksi. Tämä sopii mainiosti elokuvan suomalaisen nimen sille antamaan teemaan. Tunnelma on toimivalla tavalla vainoharhainen.
Elokuvan toinen käsikirjoittaja Carl Ellsworth muistetaan parin vuoden takaisesta jännäristä Yölento, ja hän tuntuu tuoneen toimivia elementtejä myös uudempaan elokuvaansa. Hyvistä ja vähän heikommista aineksista syntyy hajanainen keitos, joka maistuu juuri ja juuri kertaalleen, mutta jää niin kauas esikuvansa tasosta, että se on vähän noloa.