Paskalakit pyörillä

GENRE , ENSI-ILTA 24.03.2017 TÄHDET

CHiPs oli 1970- ja 80-lukujen taitteessa useita kausia pyörinyt tv-sarja, joka kertoi kalifornialaisista moottoripyöräpoliiseista. Onnettomuuksia, rikoksia ja ihmissuhteita selvitellessä heitetystä kevyestä läpästä huolimatta sarja otti itsensä kuitenkin vakavasti. Sama koski sellaisia 70-, 80- ja 90-luvuilla pyörineitä sarjoja kuin esimerkiksi Starsky & Hutch ja 21 Jump Street.

Nykymaailmassa niitä fanitetaan pitkälti ironisesti, joten kun sarjojen perusteella tehdään elokuva, painotus on pitkälti komediallinen, vaikka alkuperäiset eivät mitään sitkomeja olisi olleetkaan. Kaiken lisäksi on tyypillistä tehdä päähenkilöistä jonkin tason idiootteja, joilla kuitenkin on omat, lopulta oleellisiksi osoittautuvat erityistaitonsa. Edellä mainitut sarjat myös pyörivät muutaman keskushenkilön ympärillä, joten oleellinen osa elokuvan juonta on eripuraisten yksilöiden yhteenhitsautuminen niin ammatillisella kuin toverillisella tasolla.

Kaikki tämä pätee myös CHiPS-sarjan tuoreeseen leffaversioon Paskalakit pyörillä. Hienossa kasarihengessä tehdyllä suomennoksella ei ole mitään tekemistä alkuperäisen sarjan kanssa, mutta se kuvastaa mainiosti elokuvan henkisen otsan kulmaa.

Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Dax Shepard esittää toista pääosaa, poliisiksi vain vaimoonsa vaikutuksen tehdäkseen haluavaa entistä kilpamoottoripyöräilijä Jon Bakeria. Monista vammoista kärsivä ja ampumataidoton mies saa pestin, koska kyseessä on kreisikomedia.

Toinen keskushahmoista on FBI-agentti Frank Poncherello (Michael Peña), joka komennetaan Bakerin pariksi peitetehtäviin metsästämään rahalähetyksiä ryösteleviä, ilmeisesti poliisivoimiin kuuluvia konnia. Kokeneella agentilla ei ole kärsivällisyyttä koiranpentumaisesti tutustumista yrittävän märkäkorvan virkaintoisuudelle.

Määrätietoisuuden ohella ”Ponchin” tärkein luonteenpiirre on seksiriippuvuus. Siitä revitään öhöhö-huumoria hänen (ja kameran kautta koko yleisön) tiiraillessa tiukkoihin trikoisiin tungettuja takapuolia. Mielenkiintoisempaa siitä tulee, kun Ponch saa edustaa heteromiestä, joka kieltäytyy homofobikoksi leimaamisesta vaikka pitääkin alastomien naisten halailusta miehisiä hellyydenosoituksia enemmän – ja saa toistuvasti törmätä etumuksiin. Kyllä, leffan huumori on tätä tasoa!

Paskalakkeja ei missään nimessä haluaisi kutsua ”aikuiseksi” elokuvaksi, mutta keskenkasvuisuudessaankaan sen huumori ei ole lapsille tarkoitettua. Siinä mielessä on kunnioitettavaa, että myös elokuvan väkivalta on yllättävän rankkaa. Kas tässäpä hieno kunnianosoitus vanhalle tv-sarjalle: toistuvia vitsejä perseen nuolemisesta ja verisesti irtoavia ruumiinosia – joita kumpiakaan ei alkuperäisessä ollut!

Jos Paskalakit pyörillä olisi puhtaasti törkykomedia tai pelkästään verinen toimintapläjäys, se voisi olla paljon parempi kuin nyt kummankin potentiaalin laidasta toiseen seilaamalla hukkaava hybridi. Siitä puuttuu johdonmukaisuus ja yleensäkin kunnianhimo tehdä kokonaista elokuvaa toisiaan seuraavien sketsi- ja/tai väkivaltakohtausten sijaan. Nyt tyhmyys ja rankkuus lyövät toisiaan korville.

Epätasapaino heijastuu myös leffan konnassa: Vincent D’Onofrio on liiankin hyvä ja vakuuttava pahiksena, jonka suunnitelmat ovat yhtä epäselvät kuin koko elokuvan pointti yleensäkin. Hän tuntuu olevan kuin eri elokuvasta pellekaksikon telmiessä ympärillään. Koko hoito hajoaisi kasaan ilman Shepardin hahmoa, joka liian iholle tulevassa hyväntahtoisuudessaan on elokuvan herkullisin elementti.

Paskalakkien olisi pitänyt syleillä kaiken kattavaa absurdia pöljyyttä kuten huomattavasti paremmin kasassa pysyvä Masterminds jokin aikaa sitten. Silloin käsissä olisi jotain paljon suurempaa kuin kooste sekoilua, josta haluaisi pitää paljon enemmän. Tosin tietty vain siinä tapauksessa, että idiotismi yleensä kuuluu suosikkilajityyppien joukkoon.


YouTube video