Perhe Addams

Perhe Addams on innostavan outo ja hurmaava elokuva täynnä kummallisia hetkiä.

1.11.2019 11:39
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 01.11.2019

Pariin otteeseen näytelmäelokuvamuodossa katsojille tutuksi tullut kummajaisperhe Addamsin perhe on päivitetty nykyaikaan animaatiomuodossa. Elokuvan kantava voima on ehdottomasti ääninäyttelijöiden hupaisat roolisuoritukset ja hauskat vitsit, joita murjotaan hurja määrä.

Alkuperäinen ääninäyttelijäkasti on päätä huimaava. Listalla on hulppea määrä a-listalaisia – on myös selkeää, että suuri osa budjetista on mennyt näyttelijähankintoihin. On vaikeaa kuvitella, että elokuva toimisi millään muulla kuin alkuperäiskielellä yhtä hyvin.

Jokaista roolisuoritusta kuuntelee mielellään, mutta parhaat roolit vetävät Oscar Isaac (pirtsakka Gomez – Suomessa roolissa Henri Piispanen) ja Chloë Grace Moretz (monotoninen Wednesday – Saana Norra).

Tarina kulkee seuraavanlaisesti: Addamsin perheen asuttaman vanhan mielisairaalaan viereen on rakennettu iloinen ja pirteä luksuskylä. Kylän pääjehu, Margaux, huomaa viereisen kartanon ja aikoo uudistaa tai raivata sen, sopi se asukkaille tai ei.

Samaan aikaan Addamsin perhe valmistautuu nuorimman lapsensa Pugsleyn mazurka-aikuistumisseremoniaan. Kaiken hälinän ohessa Pugsleyn isosisko Wednesday tutustuu Margauxin tyttäreen, Parkeriin.

Tarina kulkee eteenpäin hyvää vauhtia, eikä missään vaiheessa tule tylsää. Vaikkei tarina tarjoa juurikaan mitään uutta, on se silti vietävän huvittavaa seurattavaa. Toki ns. ”Pixar-sielukkuus” puuttuu, mutta elokuva toimii hyvin ilmankin.

Animaatiotyyli on vähintäänkin mielenkiintoinen (hyvällä tavalla). Hahmot ovat ulkonäöltään varsin yksityiskohdattomia ja muovisia. On vaikea sanoa, onko kyseessä vain puhdas tyyliratkaisu, vai liittyykö päätökseen rahatilanne kalliiden näyttelijähankintojen jälkeen.

Toinen mielenkiintoa herättävä yksityiskohta on elokuvan soundtrack, joka on täynnä bassoja paukuttelevia rap-kappaleita. Soundtrackilta löytyy niin Snoop Doggia kuin Migosiakin. Ollaanko kenties yritetty päästä samalle tasolle Itse ilkimys -elokuvien mahtavien soundtrackien kanssa?

Elokuvassa on muutamia jännittäviä kohtia ja käsitteitä, jotka saattavat vaatia selittelyä, joten ihan perheen pienimpiä ei välttämättä kannata ottaa mukaan. Kaikille muille on kuitenkin luvassa puolitoista tuntia viihdettä tämän hullunkurisen perheen seurassa.

 

Perhe Addams -elokuvan traileri

Lisää luettavaa