Tiedättekö mikä on harmi? Se, että näin kova näyttelijäporukka valjastetaan tylsään komediaan, jota vielä kehdataan myydä jotenkin räävittömänä ja satiirisena kuvauksena perhehierarkiasta. Dean Craigin ohjaama ja käsikirjoittama Perinnönkärkkyjät on niin perin juurin amerikkalainen komedia kuin olla ja voi.
Toni Collette esittää nöösiä Maceyta, jonka räväkkä ja rääväsuinen sisko Savanna (Anna Faris) haluaa lähteä liehittelemään kuolemansairasta ja tylyn mulkeroa Hilda-tätiään (Kathleen Turner). Miljoonaperinnön avulla he voisivat pelastaa perhebisneksensä.
Perintöä kärkkyvät tietenkin myös muut sukulaiset. David Duchovny esittää perheen outolintua, perverssiä Dickiä, joka vokottelee serkkujaan sänkyyn ja mokaa aina kaiken. Rosemarie DeWitt on kulissejaan tarkasti ylläpitävä Beatrice, jonka aviomies James (Ron Livingston) kyllästyy hyvin nopeasti koko touhuun.
Siinäpä premissi klaffivirheitä viljelevälle tympeydelle, joka on kuvattu yhden talon sisällä (ilmeisesti korona-aikana). Käsikirjoitus ei anna minkäänlaisia eväitä muuten niin hienoille näyttelijöille. Perinnönkärkkyjät ei kykene edes hymyilyttämään, niin ylitsepääsemättömän tylsä se on.
Elokuvan roisein ja ”shokeeraavin” hetki koetaan, kun sähläsukulaiset pyrkivät estämään seksuaalirikollisen päätymisen tädin aviomieheksi. He juottavat entisen alkoholistin känniin ja kaivavat vanhuksen kullin esille, jotta voisivat ottaa tilanteesta kuvan pikahäät estääkseen. Hah hah, ihan helvetin hauskaa. Ei vaan jaksa naurattaa. Ei niin millään, vaikka penikset melko usein naurattavatkin.
Joopa joo. Näitä tusinakomedioita on paljon. Usein niitä vielä markkinoidaan samankaltaisilla korusanoilla, kuten roisi, räävitön, hulvaton sekä uskalias. Se on vain keino peitellä huonoa käsikirjoitusta muutamalla alaston- tai oksennuspissakakkaspermakohtauksella.
Kyllä sitä odotti jotain aivan muuta tällaiselta näyttelijäporukalta, mutta ilmeisesti on vain hyväksyttävä, että serkun paneminen ja proteesipeniksen vilauttelu ovat edelleenkin jonkinlaisia tabuja amerikkalaisessa komediassa. Tulisipa Jouko Turkka ja näyttäisi jenkeille, mitä oikea irstailu ja sikailu on. Noh, on jenkeillä sentään John Waters, jonka klassikkoelokuvia voi hyvillä mielin katsella.
Niko Ikonen