Piin elämä

21.12.2012 11:40
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 21.12.2012

Yann Martelin kiehtovasta romaanista Piin elämä on pitkään odotettu elokuvaa. Vuonna 2001 ilmestynyt kirja kiinnosti tuoreeltaan elokuvantekijöitä, ja alun perin filmatisoinnin ohjaajaksi pestattiin M. Night Shyamalan (Kuudes aisti, Lady in the Water). Shyamalan kuitenkin epäröi, ja monien vaiheiden ja ohjaajaehdokkaiden (Alfonso Cuarón, Jean-Pierre Jeunet) jälkeen projektiin tarttui Oscar-palkittu Ang Lee.

On todennäköisesti katsojan onni, että Shyamalan ei ohjannut elokuvaa. Leen käsissä Piin elämästä on tullut upea elokuva, jollaiseen urallaan taantunut Shyamalan tuskin olisi pystynyt.

Lee (s. 1954) on yksi merkittävimmistä nykyohjaajista. Hän on paitsi poikkeuksellisen kyvykäs myös monipuolinen. Lee on ohjannut muun muassa historiallisen pukudraaman (Järki ja tunteet, 1995), kiinankielisen wuxia-elokuvan (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, 2000) ja kahden cowboyn rakkaustarinan (Brokeback Mountain, 2005). Harvalla ohjaajalla on yhtä laaja skaala.

Lee ja käsikirjoittaja David Magee ovat pitäytyneet melko tarkasti Martelin kirjassa. Elokuvan alkuasetelma kuitenkin puuttuu romaanista. Rafe Spallin esittämä kirjailija tapaa Kanadassa asuvan intialaismiehen, jonka kokemuksista voisi kirjoittaa kirjan. Siitä alkaa Piin kertomus.

Pii on nuori intialainen poika, jonka perhe omistaa eläintarhan. Perheen isä huolestuu Intian poliittisesta tilanteesta ja päättää lähteä maasta. Perhe ja eläintarhan eläimet pakataan laivaan, joka suuntaa Kanadaan. Myrskyn yllätettyä Pii löytää itsensä pelastusveneestä hyeenan, tiikerin ja orangin kanssa. Elokuvan toiseksi päähahmoksi nousee tiikeri, joka kantaa hupaisan sekaannuksen vuoksi nimeä Richard Parker.

Martelin mielikuvituksellinen romaani on kaikkea muuta kuin helppo filmattava. Kirjan teksti elää katsojan päässä, ja sen kuvittaminen mielenkiintoiseksi elokuvaksi vaatii poikkeuksellista visuaalista näkemystä. Leen mahdotonta tehtävää vaikeuttaa sekin, että Piin elämä rikkoo monia elokuvan tekemisen perussääntöjä. Älä käytä lapsia. Älä käytä eläimiä. Älä kuvaa merellä. Lopputulos on todella onnistunut. Piin elämä on valloittava aikuisten satu, jonka Lee kertoo virtuoosimaisella lahjakkuudella.

Raamatun Nooan ja Robinson Crusoen tarinoiden elementtejä yhdistelevän seikkailun lisäksi elokuvassa voi nähdä syvempiäkin tasoja. Kertomus on runollinen ja jopa hengellinen päähenkilön pohtiessa sielua ja eri uskontoja. Mitään yhtä uskontoa siinä ei kuitenkaan tuputeta.

Kolmiulotteisuus on toteutettu paitsi häikäisevän kauniisti myös kekseliäästi. Sininen vesi ja taivas ovat välillä kuin yhtä ja samaa elementtiä, jossa ihmiset leijailevat taianomaisesti. Meri on eräänlainen veden peili. Elokuva ei välttämättä vastaa lukukokemusta, mutta Lee on tuonut mukaan myös jotain sellaista, mitä lukijalle ei olisi koskaan tullut mieleenkään

Nuoren Piin roolissa nähtävä Suraj Sharma on näyttelijänä ensikertalainen. Aikuista Piitä esittää suosittu Bollywood-näyttelijä Irrfan Khan, joka on tuttu Slummien miljonääristä.

Piin elämä -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa