Ella (Agnes Colliander) tunnetaan myös Pikku-Zlatanina, koska hän rakastaa jalkapalloa. Aivan esikuvansa tasoinen ala-asteikäinen tyttö ei kuitenkaan ole. Missään joukkueessa Ella ei lajia harrasta, koska ei kestä toisia ihmisiä. Niinpä hän potkii palloa kentällä yksin. Kaksi muutakin rakasta asiaa hänellä on: sokeri ja ennen kaikkea enonsa Tommy (Simon J. Berger).
Ellan vanhemmat lähtevät lomamatkalle ja vievät tytön viikoksi hoitoon isoäitinsä (Inger Nilsson) ja tämän kotona asuvan kolmen aikuisen pojan luo. Siellä Ellalla on tylsää, kun sopivaa seuraa ei löydy. Aikuiset kolmoset lähinnä vain istuvat sohvalla pelaamassa autopeliä, eikä mummostakaan paljon seuraa ole. Niinpä Ella ottaa ja lähtee kaupunkiin kampaajana työskentelevän Tommy-enon luo. Kenellekään ei tunnu olevan ongelma, että lapsi ottaa hatkat hoitopaikastaan ja vain ilmestyy oman tahtonsa mukaan toisaalle, vaikka selvästi asioista on sovittu jo ennakkoon.
Ella jää asustelemaan Tommyn luo, koska Gröna Lundin huvipuistoon ja sen hirviöviikonloppuun olisi päästävä. Hirviöt ovat neljäs Ellan lempiasia. Seesteinen ja onnellinen viikko saa pian käänteen huonompaan, kun oven taakse ilmestyy Tommyn kihlattu, hollantilainen Steve (Tibor Lukács). Ella ajautuu raivokkaan mustasukkaisuuden valtaa. Hän haluaa aiheuttaa Tommyn ja Steven väliin niin paljon vastoinkäymisiä, että Steve lähtisi pois ja Tommy jäisi kokonaan Ellalle. Avukseen Ella pakkovärvää koulua juuri kiusaamisen takia vaihtaneen, koneita rakentelevan ja kukkia hautausmaalla hoitavan Oton (Danyar Zeydanioglu).
Selvää siis on, että Ella ei ole mikään mukava lapsi, vaan selvästikin hänellä on taipumuksia sosiopatiaan. Mutta koska kyseessä on lapsille suunnattu, lastenkirjaan pohjautuva elokuva, on vastenmielinen toiminta verhottu komiikaksi. Ja kuten meilläkin lastenelokuvissa tapana on, on näyttelijöiden vaatetus ja asuntojen lavastus lyöty tarpeettoman yli liian osoitteleviksi. Ella käyttää aina samaa keltaista t-paitaa ja mistään ei käy ilmi, miksi Otto pukeutuu oudosti värjättyyn partiopaitaan ja -huiviin. Sinänsä näyttelijät ovat hyviä ja tekevät sen minkä heikolta tarinalta ja ohjaukselta pystyvät.
Tarina on niin kaavamainen ja yllätyksetön, että väkisinkin tulee mieleen, että näiden lapsille suunnattujen elokuvien tekijät pitävät kohdeyleisöään idiootteina. Vaikka lapsen hahmotus- ja käsityskyky ei voi olla samanlaisia kuin aikuisilla, ei heitä silti ole syytä aliarvioida.
Kuten kaavaan kuuluu, Ella oppii jotain itsestään ja suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Tosielämässä Ella olisi terapian tarpeessa.
Hauska yksityiskohta on nähdä Ellan mummoa näyttelevät Inger Nilsson, joka muistetaan parhaiten vanhojen elokuvien Peppi Pitkätossuna. Tommy-emoa esittävä Simon J. Berger on taasen itselleen epätyypillisessä roolissa homoseksuaalina kampaajana. Aiemmin hänet on nähty mm. rikossarjassa Metsästäjät sekä norjalaisessa liike-elämään sijoittuvassa Exit-sarjassa uskomattoman niljakkaana tyyppinä. Hyvät näyttelijät eivät kuitenkaan pysty pelastamaan aivan kaikkea.
Hannu Liekso