Pingviinien matka 2

GENRE ENSI-ILTA 07.04.2017 TÄHDET

Jo ennen Metsän ja Järven tarinaa dokumentit ovat juhlineet Suomen valkokankailla. Vuoden 2005 valtava kansainvälinen dokkarihitti Pingviinien matka keräsi kunnioitettavat yli 80 000 katsojaa. Oscareissa se julistettiin parhaaksi dokumenttielokuvaksi. Jotenkin se ei silti tuntunut kaipaavan jatko-osaa.

Niin vain Luc Jacquet kuitenkin teki Pingviinien matka 2:n. Hyvin nopeasti katsojan mielestä kuitenkin katoaa ajatus jatko-osasta. Sen korvaa takaraivossa kaiveleva déjà vu -tunne: ”eikö tämä kaikki nähty jo ensimmäisessä elokuvassa?”

Ensimmäisessä elokuvassa seurattiin Etelämantereella pesiviä keisaripingviinejä kollektiivisesti, kun ne vaelsivat karulle pesimäalueelle, jolta vanhemmat vuoronperään marssivat merelle ravinnon etsintään toisen suojellessa jälkikasvua erämaan monilta vaaroilta. Tällä kertaa keskitytään yhteen pariskuntaan, mutta ”henkilöimisestä” huolimatta tarina on yksi yhteen sama.

Tai ei aivan. Uutuudessa vihjataan petolintuihin, mutta muuten siitä on karsittu pois kaikki epämukava aines. Jäämyrskyjen ja nälän tappamia pingviininpoikasten ruumiita ei nähdä, yksikään lihansyöjälintu ei saa niitä kynsiinsä ja meressä vaanivat miekkavalaat ja leopardihylkeet loistavat poissaolollaan.

Mukana on edelleen mukaansatempaavia jännityksen aiheita, kun jäällä makaavan munan jäljellä olevaa elinaikaa lähes kellotetaan emolintujen yrittäessä saada sitä takaisin untuviensa suojaan. Mutta päällimmäiseksi jää tunne, että Jacquet luottaa siihen, ettei kukaan muista yli kymmenen vuotta vanhaa elokuvaa, jolloin sen ylijäämäpaloista ja kierrätetystä materiaalista saa aikaiseksi taatusti ketään järkyttämättömän pehmoversion.

Jo ensimmäisessä elokuvassa eläimien inhimillistäminen sai kulmakarvat kohoamaan. Nytkin aikuinen katsoja hakkaa henkistä naamaansa mielensä kämmenellä, kun sinänsä hyvän kertojaäänenä toimiva Heikki Kinnunen julistaa: ”pingviinistämme tuntuu, ettei se kestä enää yhtään talvea”.

Kaikesta urputtamisesta huolimatta itse dokumentin aihe, pingviinit, ovat silti kiehtovia. Niiden uskomatonta elämää katselee mielellään valkokankaalta vaikka vähän heikommassakin tekeleessä.