Lahjakkaan ja lahjomattoman skottiohjaaja Lynne Ramsayn kolmatta pitkää elokuvaa saatiin odottaa liki kymmenen vuotta. Ramsayn ensimmäinen pitkä ohjaus oli Glasgow’hun sijoittuva nuoren pojan kasvutarina Ratcatcher (1999). Sitä seurasi Morvern Callar (2002), jossa tyttö (Samantha Morton) luo itsensä uudelleen poikaystävänsä itsemurhan jälkeen.
Yhdysvaltoihin sijoittuva Poikani Kevin on sekä lähisukua Ramsayn aiemmille ohjauksille että selvä irtiotto. Morvern Callar ja Poikani Kevin ovat kumpikin surutyön kuvauksia. Tuoreen elokuvan tavoin Ratcatcher sivuaa syyllisyyden teemaa.
Poikani Kevin on raapivan groteski draamatrilleri, joka pohjaa amerikkalaiskirjailija Lionel Shriverin kohuteokseen. Elokuvan, kuten Shriverin romaaninkin, näkökulma on koulusurmaajan äidin. Keski-iän kynnyksellä äidiksi ryhtynyttä Evaa näyttelee huikean muuntautumiskykyinen Tilda Swinton (Orlando, 1992, The War Zone, 1999).
Lynne Ramsay on tavoittanut romaanin jännitteisen, sisäänpäin kääntynyttä raivoa tihkuvan sävyn. Kiinnostavaa kyllä, Swintonin olemus on elokuvassa silti usein passiivinen ja paikoilleen lannistunut. Romaanissa Eva purkaa ajatuksiaan kirjeissä entiselle aviomiehelleen Franklinille. Elokuva ei suoranaisesti seuraa Evan tajunnanvirtaa, mutta hänen mielensä katkera sisältö paljastuu tyylitellyssä kuvastossa ja pimeän runolliseksi virittyneessä tunnelmassa.
Ramsayn elokuva alkaa puistattavan monimielisellä kohtauksella. Matkaoppaita työkseen kirjoittava, vielä lapseton Eva on tällä kertaa pikkuisessa Buñolin kaupungissa Espanjassa, jossa käydään joka vuosi leikkimielistä sotaa ylikypsillä tomaateilla. Nainen antautuu ajatuksitta toisten käsiin ja punaisentahmeaan kaaokseen. Parikymmentä vuotta myöhemmin sotkuisesta leikistä tulee hirvittävällä tavalla totta.
Nuoruuttaan venyttäneen Evan ajatukset äitiydestä eivät koskaan ole olleet ruusuiset, mutta pikku-Kevin käyttäytyy alusta saakka kuin riivattu. Pojan umpimielisyys antaisi merkkejä autismista, mutta kun lääkärit julistavat hänet terveeksi, Eva alkaa nähdä pojassaan suoranaista pahuutta, synnynnäistä tahtoa vahingoittaa.
Teini-iässä Kevin (Ezra Miller) pukeutuu provosoivan kireisiin vaatteisiin ja on alati valmis järkyttämään äitiään. Kevinin isä (John C. Reilly) ei ole koskaan pitänyt poikaa yhtä ongelmallisena kuin vaimonsa. Onko Eva siis yliherkkä vai tarkkanäköinen?
Poikani Kevin, sekä romaani että elokuva, onnistuu sanomaan perheistä jotain yleispätevää. Shriver ja Ramsay paljastavat perhe-elämän näytelmäksi, jota esitetään ja ylläpidetään yhteisten sopimusten ja rutiinien keinoin. He rikkovat äitimyyttiä osoittamalla, että äidinrakkaus on harvoin ehdotonta ja itsestään syttyvää. Myyttien ja sopimusten kyseenalaistaminen vapauttaa, mutta tekee olon myös hankalaksi: mitä meille jää, jos päätämme keskeyttää ikiaikaiset näytelmämme?
”Miksi” osoittautuu elokuvan tärkeimmäksi kysymykseksi. Eva – saati katsoja – tuskin odottaa saavansa Keviniltä tähän kysymykseen tyydyttävää vastausta, mutta antaa poika hyvästien hetkellä sentään jotain: välähdyksen tappajan inhimillisestä puolesta. Kenties se riittää.
Poikani Kevin -elokuvan traileri
Filmtrailer.com