Justine Trietin upeasti näytelty ja mestarillisen hallittu Putoamisen anatomia voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon viime toukokuussa ja hyvästä syystä. Kyseessä on elokuva, joka jää kummittelemaan katsojan mieleen.
Sandra (Sandra Hüller) on menestynyt kirjailija, joka asuu upeassa mökissä Ranskan Alpeilla aviomiehensä Samuelin ja sokean poikansa Danielin kanssa. Samuel keskeyttää Sandran haastattelun soittamalla musiikkia liian kovalla mökin ullakolla ja vain hetkeä myöhemmin Daniel löytää Samuelin kuolleena pihalla. Hyppäsikö Samuel kuolemaansa vai työnnettiinkö hänet?
Sandra on luonnollisesti poliisin ykkösepäilty ja Sandran ystävä Vincent päätyy edustamaan Sandraa oikeudessa. Putoamisen anatomia on erinomainen oikeusdraama, mutta myös syvä katsaus avioliittoon, kun Sandran ja Samuelin avioliittoa syynätään tuomarin edessä. Trietin elokuva on herkullisen monitasoinen, mutta Triet ei ole kiinnostunut tarjoilemaan helppoja vastauksia elokuvan esittämiin kysymyksiin.
Putoamisen anatomia on roolitettu erinomaisesti. Hüllerin häkellyttävän hyvä roolisuoritus on jo aiheuttanut paljon palkintopöhinää ja täysin ansaitusti. Sandra on elokuvan sankari ja uhri mutta myös tarinan vihollinen, riippuen siitä uskooko Sandran viattomuuteen. Hüller tasapainottelee Sandran eri tunnetiloja taitavasti eikä koskaan luiskahda melodraaman puolelle. Elokuvan sivuosat on myös täytetty luotettavilla näyttelijöillä. Milo Machado Graner on erityisen vaikuttava Danielin roolissa.
Triet kuljettaa tarinaa tasaisesti, ajoittain ehkä liiankin rauhallisesti. Putoamisen anatomiasta puuttuvat suuret tunteenpurkaukset ja se on erittäin kurinalainen teos, mutta siitä puuttuu myös lämpö. Trietin ohjaus on lähes yhtä kliinistä kuin Samuelin kuoleman tutkinta. Trietin pelkistetty lähestymistapa on yksi elokuvan vahvuuksia, mutta ajoittain se jättää katsojan myös hieman kylmäksi.
Trietin ja Arthur Hararin käsikirjoitus panostaa hahmojen väliseen dialogiin, mutta elokuva on ajoittain turhauttavan pidättelevä. Elokuvan parasta antia ovat kohtaukset, jotka pureutuvat Samuelin ja Sandran avioliittoon ja sukupuolirooleihin. Triet kuitenkin luottaa katsojan mielikuvitukseen ja päättelykykyyn, mutta kun elokuvassa on näin upeat näyttelijät, olisi ollut mahtavaa nähdä Samuelin ja Sandran välisiä kohtauksia enemmänkin.
Elokuva myös leikittelee katsojan lojaliteetilla. Tarinan alussa olemme automaattisesti Sandran puolella, mutta kun syyttäjä latoo todisteita Sandraa vastaan, herää kysymys, onko Sandra sittenkään viaton?
Elokuvan loppuratkaisu jää kutkuttavasti tulkinnanvaraiseksi. Putoamisen anatomialla on kestoa kaksi ja puoli tuntia, mutta se ei koskaan tunnu liian pitkältä tai liian täyteen ahdetulta. Se on tyrmäävän hyvä elokuva.
Maria Lättilä