Laimea uusintaversio keskinkertaisesta saksalaisesta lemmendraamasta sekoittaa Catherine Zeta-Jonesin esittämän huippukokin elämän heittämällä soppaan edesmenneen siskon pienen tyttären ja boheemin apukokin.
Rakkauden resepti on Hollywoodin uusintaversio saksalaisesta vuoden 2001 romanttisesta draamasta Bella Martha. Bella Martha oli parhaimmillaankin vain ihan ok tuote. Rakkauden resepti on sen kevytversio, vieläpä valmiiksi pureskeltu sellainen. Se noudattaa tunnollisesti romanttisen draaman reseptiä, mutta jälkimaku on teollinen.
On helppo nähdä, miksi elokuva on viehättänyt Catherine Zeta-Jonesia: Marthasta Hollywoodissa Kateksi muuttunut mestarikokki on mukana lähes jokaisessa kuvassa. Siksi tuntuukin oudolta, että hän on kelpuuttanut kuvaajan ja valaisijan, jotka paikoitellen saavat kunnianhimoisen ja ulkonäöstään tarkan kaunottaren näyttämään jopa huonolta. Se on saavutus sinänsä, mutta yhtä huolestuttavaa on, ettei huippuravintolan ruokia onnistuta kuvaamaan vedet kielelle nostattavasti. Jotain on vialla, kun kevyen, keittiöön sijoittuvan romanssin jälkeen katsoja ei ole herkistynyt eikä häntä edes pahemmin nälätä.
Kate on kontrollifriikki, joka pitää keittiönsä tiukassa kurissa ja herran pelossa. Hän ei halua jättää keittiötään kuullakseen vakioasukkaiden kehuja ravintolasalin puolella, mutta auta armias, jos joku uskaltaa välittää keittiöön kritiikkiä. Katen koko säntillinen elämä pyörii työn ympärillä jopa siinä määrin, että ravintolan Paula-omistaja (Patricia Clarkson) on määrännyt hänet terapiaan. Terapiasessioiden tarvetta Kate ei ymmärrä, vaan käyttää ne hyväkseen testatessaan uusia reseptejä psykiatrillaan.
Tuttuja ratoja kulkeva elämä heittää häränpyllyä, kun Katen sisko saa surmansa onnettomuudessa ja vannoutunut sinkkukokki saa holhokikseen tämän alakouluikäisen Zoe-tyttären. Katen surutyön ja hänen apulaisensa viimeisillään olevan raskauden vuoksi Paula palkkaa keittiöön uuden apukokin, hassun näköiseksi stailatun Aaron Eckhartin esittämän Nickin.
Keittiöhenkilökunnan kanssa kaveeraava, hassutteleva ja oopperaa kuunteleva Nick silittää itsensä uhatuksi tuntevaa Katea heti vastakarvaan, samalla kun sijaisäitinä oleminen ei tunnu kovin helpolta hommalta. Ei ole kuitenkaan kovin vaikea arvata, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Little Miss Sunshinen nuhjuisesta tytöstä nopeasti kiiltokuvalapseksi muuttuneen Abigail Breslinin esittämä Zoe osoittautuu mallilapseksi, joka vain välillä vuodattaa siron kyyneleen kuolleen äitinsä muistoksi ja oireilee ylivedetysti ainoastaan, kun juoni sitä vaatii. Nick saa myös Katen muurit pikku hiljaa murenemaan, vaikka tielle tietysti keinotekoisia esteitä heitelläänkin.
Muut näyttelijät eivät pääse esiin pääosien varjosta, vaikka aina hyvä Clarkson hieman yrittääkin. Kaiken kaikkiaan Katen asiat sujuvat niin hyvin ja omalla painollaan, että alkuperäisestä tarinasta vakavasti neuroottisen naisen elämän muutoksesta on tullut kevyt menevän uranaisen trendikkään helppo makeover.