Reminiscence

GENRE ENSI-ILTA 03.09.2021 TÄHDET

Näyttävä tieteiselokuva yhdistelee scifiä ja perinteistä dekkaria, mutta Westworld-sarjan tekijät eivät saa aiheesta mitään uutta irti.

Mitä tapahtuu kun yhdistetään Total Recall ja Basic Instinct? Se ei taidakaan riittää, vaan otetaan mukaan vielä vähän Blade Runneria, Angel Heartia ja Raymond Chandlerin dekkareita, ja pistetään kaikki tehosekoittimeen. Lopputuloksena voisi olla mitä kutkuttavin scifin ja neo noirin yhdistelmä, mutta Reminiscense ei onnistu millään osa-alueella. 

Ison budjetin tieteisjännäri oli Yhdysvalloissa kesän suurimpia floppeja. Ei voi kuin todeta, että suuri yleisö oli oikeassa. Harmittaa tekijöiden ja näyttelijöiden puolesta, sillä lähtökohdista olisi voinut syntyä jotain kiinnostavaa.

Reminiscence sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuden Miamiin. Ilmastonmuutoksen myötä vesi tulvii kaikkialla. Päivisin on niin kuuma, että ihmiset elävät mieluummin öisin. 

Hugh Jackman esittää sotaveteraania nimeltä Nick Bannister, joka on armeijavuosien jälkeen ryhtynyt yksityisetsiväksi. Nick ei tosin ole ihan tavallinen etsivä, sillä hän käyttää apunaan laitetta, jolla pääsee käsiksi ihmisten muistoihin. Asiakkaat saavat päähänsä sensorit, ja heidät pistetään kelluntatankkiin. Menetelmän avulla muistoista saa heijastettua hologrammeja menneisyydestä. Yhteistyökumppanina Nickillä on Thandiwe Newtonin esittämä luotettava Watts, joka on tuttu armeija-ajoilta.

Nick saa asiakkaakseen Rebecca Fergusonin esittämän naisen, jonka toimeksianto on helppo. Ei tarvitse kuin etsiä tämän kadonneet avaimet. Yökerhossa laulajana ja tarjoilijana työskentelevän Maen tapauksesta kehittyy kuitenkin Nickille pakkomielle.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Lisa Joy ja tuottaja Jonathan Nolan ovat menestyneet Westworld-sarjalla. Ilmeisesti he ovat saaneet Warner-studion vakuutettua, että he pystyvät siirtämään jotain samantyyppistä onnistuneesti valkokankaalle. Jonathan Nolanilla on siitä kokemusta isoveljensä Christopherin kanssa. Lisa Joy ei ainakaan tämän elokuvan perusteella ole samanlainen ohjaajalahjakkuus.

Reminiscence on näyttävästi kuvattu ja lavastettu, ja siinä on upeita futuristisia kaupunkinäkymiä. Kaikki näyttää kuitenkin kovin kliiniseltä, eivätkä komeat kuvat riitä, kun tarinassa ei ole imua. Dialogi on kömpelöä ja suorastaan tahattoman koomista.  

Hugh Jackman ja Rebecca Ferguson ovat näyttävä pari, ja on alusta alkaen ilmiselvää, että heidän kohtaamisestaan kehittyy jonkinlainen vaarallinen suhde. Hikisistä seksikohtauksista huolimatta heidän välillään ei ole kunnollista jännitettä. Fergusonin roolihahmo on klassinen femme fatale, jota viskiä lipittävä traumatisoitunut yksityisetsivä ei voi vastustaa. Asetelma on nähty monta kertaa myös scifissä, eikä Reminiscence tuo siihen mitään muuta uutta kuin toinen toistaan pöljempiä yllätyskäänteitä. Lisäksi viitataan kreikkalaiseen mytologiaan ja Orfeuksen ja Eurydiken rakkaustarinaan, ja sekin tuntuu vain tekijöiden väkinäiseltä yritykseltä osoittaa sivistyneisyytensä.  Tyhjänpäiväinen elokuva unohtuu saman tien, eikä sitä huvita enää muistista kaivella. 

Jussi Huhtala


YouTube video