Vuoden 2009 ensimmäisen kotimaisen ensi-illan paikan nappasi Aleksi Mäkelä Rööperillään. Elokuva on kuin joulukonvehti: se näyttää hyvältä (kuvaus, leikkaus, juonen kuljettaminen), se maistuu aluksi hyvältä (hauskoja kommelluksia riittää), mutta sisällöltä jää kaipaamaan jotain.
Tämä on ehkä juuri se ratkaisevin ero suomalaisen ja amerikkalaisen rikoselokuvan välillä: esimerkiksi Martin Scorsese osaa kuvata gangsterien säälittäviäkin toilailuja elämää suuremmin, Suomessa taso vaihtelee hauskasta irvokkaaseen ja superimelään jo muutaman kohtauksen välillä. Pahimmillaan Rööperi on ”Häjyt 2 Helsingissä”, parhaimmillaan eeppinen kuvaus kunnialliseen elämään pyrkivästä suomalaisesta ”donista”, joka kerta toisensa jälkeen vedetään takaisin rikosten pyörteisiin.
Osin rikostoimittaja Harri Nykäsen ja aidon konnan Tom Sjöbergin tosikertomuksille pohjaavaan romaaniin perustuva käsikirjoitus tuo eteemme suomalaisten taparikollisten karun elämänkulun rötöksestä toiseen. Päätarina kahdesta laitapuolen kaveruksesta Tompasta (Samuli Edelmann) ja Krisusta (Peter Franzén) traumaattisine menneisyyksineen on Edelmannin komein roolityö pitkästä aikaa. Franzén sen sijaan toistaa taas onnettoman lurjuksen roolinsa ties kuinka monettako kertaa.
Elokuvan suurin sääli onkin, etteivät muut hahmot Kari Hietalahden vähä-älyisen mustalais-Karin, Pekka Valkeejärven Ukin ja Kalle Holmbergin rikollispomo Lindströmin lisäksi tue Edelmannin roolihahmoa – kuten ei aina käsikirjoituskaan. Hauskan väkivallan ja dramaattisten menetysten ja addiktioiden yhteenpunominen ei onnistu aivan nappiin.
Nimestään huolimatta elokuva ei juurikaan hyödynnä aitoja tapahtumapaikkoja vaan Rööperi jää ilmeisesti tuotannollisista syistä sivuosaan.