Roskisprinssi

26.7.2011 15:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 29. heinäkuuta

Elokuvan ensimmäiset minuutit ovat usein ratkaisevia katsomiskokemuksen kannalta. Jotta katsojan kiinnostus heräisi, ei alun jännitettä kannata purkaa selittelevään dialogiin. Parhaimmillaan tarina paljastuu pikku hiljaa ja koukuttaa katsojan omaan pohdintaan heti alkumetreillä.

Jos jo alussa katsojan kiinnostus herpaantuu, on sitä vaikea, ehkä jopa mahdotonta saada enää takaisin. Roskisprinssissä käy ikävä kyllä juuri näin. Tilanne selitetään yhtä selkeästi kuin saippuasarjoissa. Dialogi selostaa ja näyttelijöiden työskentely on lähinnä vaivaannuttavaa. Kun heti kättelyssä on vaikea uskoa sitä mitä kankaalla näkee, vaatii tarinaan mukaan suostuminen todellista ponnistelua.

Ohjaaja Raimo O Niemi on kokenut tekijä ja tullut tunnetuksi erityisesti lasten- ja nuortenelokuvista. Kansainvälisestikin palkittu Poika ja Ilves (1998) sai levityksen 40 maahan, ja Suden arvoitus (2006) myytiin yli 90 maahan. Nämä ovat jo merkittäviä saavutuksia, ja sen vuoksi Roskisprinssin heikko taso ihmetyttää.

Tarinan päähenkilö Jed (Jon-Jon Geitel) on helsinkiläisen hienostoperheen poika, joka itseään etsiessään jättää perheensä ja pääkaupungin. Hän hyppää junaan ja matkustaa ’loppuun asti’. Junassa hän kuitenkin tapaa kauniin tytön, Sallan (Milla Kaitalahti), ja jää pois samalla asemalla tämän kanssa. Jed asettuu itäsuomalaiseen kylään, löytää itselleen pestin lehdenjakajana ja talven tullen roskakuskina, ystävystyy pultsarinainen Veeran (Kristiina Elstelä) kanssa ja rakastuu papin huonomaineiseen tyttäreen, Luluun (Pihla Maalismaa).

Tarina itsessään on kiinnostava ja teinejä varmasti koskettava, mutta käsikirjoituksen yksitasoisuus vaivaa elokuvaa kautta linjan. Valonpilkahduksiakin toki löytyy muutamasta roolisuorituksesta. Kristiina Elstelän Veera-hahmoon on helppo uskoa, koska lahjakkaan näyttelijän läsnäolo vakuuttaa. Myös Mari Perankosken pieni rooli Sallan äitinä on herkullinen, ja Heikki Silvennoisen äijämäinen roskakuski naurattaa. Myös karaokekohtauksessa on jotakin lempeää ja viehättävää. Muuten näyttelijäntyö jää ikävällä tavalla ulkokohtaiseksi, mikä vieraannuttaa katsojan itse tarinasta.

Hyvä elokuva rakentuu monesta tekijästä, joista toimiva tarina ja sen kuljetus ovat varmasti tärkeimpiä. Tarinan kannalta voi olla hyväksi, jos käsikirjoitusta kirjoittaa useampi kuin yksi kirjoittaja. Tällöin he voivat toimia toistensa peilinä, eikä teksti lähde käsistä ennen kuin kaikki mahdollisuudet tarinasta on kaivettu esiin. Roskisprinssistä jää olo, että hyvän tarinan kaikki palaset eivät olleet löytäneet paikoilleen ennen kuvausten aloittamista. Toinen asia, jonka yli Roskisprinssiä katsoessa on vaikea päästä, on näyttelijöiden puhekieli. Itäsuomalaiset eivät puhu helsinkiläisittäin, eivät varsinkaan tarinassa, jossa kielten erilaisuus on nostettu keskeiseksi osaksi päähenkilöiden välisiä eroja.

Inderjit Kaur Khalsa

Tähdet: ★★

Roskisprinssi – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa