Sihja – kapinaa ilmassa

GENRE , ENSI-ILTA 05.08.2022 TÄHDET

Ystävät kesän jälkeen eli kuinka haltiatyttö teinipojan elämään saapui. (Ikäraja K-7)

Kotimaiset fantasiaelokuvat ovat harvassa, eikä Marja Pyykön ohjaama Sihja – kapinaa ilmassakaan aivan täysiverinen fantasia ole. Siinä on mukana modernia ekologista sanomaa ja girl power -asennetta. Sihja on oikein hauska kertomus erilaisuudesta ja epätodennäköisestä ystävyydestä.

Käsikirjoituksen tehneet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi ovat katsoneet tarkasti vuonna 2008 ilmestyneen ruotsalaisen vampyyrileffan Ystävät hämärän jälkeen. Sihjan tarina on paikoittain jopa epäilyttävän samankaltainen kauhuelokuvan pohjana toimineen, John Ajvide Lindqvistin kirjoittaman romaanin kanssa.

Ei Sihjassa kuitenkaan mitään kauhuelementtejä ole. Lastenelokuva se on. Ruotsalaisen teinivampyyrin sijaan Sihja Pönttöhiitinen (Elina Patrakka) on takkutukkainen ja likainen metsänhaltia, joka pystyy tarvittaessa kutsumaan luonnonvoimat avukseen. Ikävä kyllä hän on niin nuori, ettei osaa vielä käyttää voimiaan oikein.

Alfred (Justus Hentula) on erilainen kaupunkilaispoika, joka käyskentelee luonnossa ja tutkii perhosia ja muita öttiäisiä. Alfred löytää kesäloman päätyttyä vaatekaapistaan taukoamatta kälättävän adhd-haltiatytön. Omituinen olento on matkustanut salaa Alfredin perheen mukana Tampereelle.

Äiti Riia (Elena Leeve) ja isä Eerik (Elmer Bäck) ihmettelevät pojan uutta ystävää, mutta eivät oikein jaksa välittää asiasta työkiireittensä takia. Isä on töissä Lisbeth Lukinmaan (Pirjo Lonka) johtamalla lannoitetehtaalla, jossa he ovat kehittäneet uuden mullistavan myrkyn naapuri Nikkisen (Eero Ritala) kanssa. Mirakulaus tappaa rikkaruohot ja poistaa ruusuistakin piikit.

Mutta miksi ihmeessä linnut alkavat kuolla?

Alfred ja Sihja päätyvät keskelle orastavaa ekokatastrofia. Sihjan kotimetsäkin on uhattuna, joten tapahtumat pitää selvittää ennen kuin kaikille käy huonosti.

Pyykkö on taitava ohjaaja, mutta elokuvan lapset eivät ole oikein pysyneet hanskassa. Puutteita on yritetty peitellä leikkauksellisilla kikoilla, joten jatkuvuusvirheitä on tarjolla reippaasti. Patrakalle on ilmeisesti annettu melko vapaat kädet näytellä sinne tänne sinkoilevaa haltiatyttöä. Se taas näkyy melko pätkivänä dialogina. Kaaosta on vaikea peitellä.

Sihja alkaa hienosti komeilla kuvilla ja esittelee hahmonsa taidolla. Loppuelokuva onkin sitten juoksentelua, törmäilyä ja huutamista. Elokuvan punainen lanka katoaa. Ja miksi ihmeessä elokuvan fretille on annettu kissan ääni? Ei käy pirtaan!

Niko Ikonen


YouTube video