Georgie saattaa olla alaikäinen, mutta 12-vuotias tyttö tietää, miten järjestelmä toimii. Aikuiset jättävät rauhaan, jos heille antaa tarpeeksi täkyjä uskoa, että kaikki on hyvin. Niinpä Georgie asuu yksin edesmenneen äitinsä asunnossa viranomaisten kuvitellessa hänen olevan setänsä holhouksessa. Rahaa päivittäiseen elämään tyttö saa varastamalla pyöriä ja niiden osia parhaan – ja ainoan – ystävänsä Alin kanssa.
Pikkuvanhan, surusta toipumisen kanssa kamppailevan lapsen elämä mullistuu, kun siihen saapuu siitä aikoinaan maailmalle kadonnut palanen. Alkaa kahden vielä omalla tavallaan keskenkasvuisen ihmisen tahtojen taisto, jossa toisiaan vasten hinkkaavat särmät iskevät kipinää.
Englanninkielisen sanonnan mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Sisupussissa opetus on muuttunut muotoon: tarvitaan kokonainen kylä jättämään lapsi omilleen, jottei tämä joutuisi yhteiskunnan kouriin. Vaikka Sisupussin ote on kevyt, se ei ilahduttavasti tyydy vain helppoihin ratkaisuihin. Vaikka yksilötasolla asiat ovat muuttuneet, yleisellä tasolla päähenkilöillä on edessään samat ongelmat ja haasteet kuin aikaisemminkin.
Tärkeimmässä aikuisroolissa nähtävä Harris Dickinsson on varmaan monelle tuttu ainakin indie-hitistä Triangle of Sadness. Georgieta näyttelevä Lola Campbell on mainio raikas tulokas. Yhdessä heidän hahmojensa välissä kieppuvaa Alia näyttelevän Alin Uzunin kanssa kolmikko luo mainiota dynamiikkaa, jonka kemian kehittymistä seuraa hyvillä mielin.
Vaikka ilmassa on toiveikkuutta, Sisupussin käsikirjoittanut esikoisohjaaja Charlotte Reganilla ei tunnu olevan uskoa yhteiskunnan turvaverkkoihin. Hän kuvaa sen hapertumista usein ääneen naurattavilla vinjeteillä. Silti tai siksi katsojaa jää hieman myös vaivaamaan, kuinka paljon pitää arvostaa jonkinlaiselle parantumisen polulle astumista, jos se ei tunnu johtavan minnekään.