Keski-ikäinen setämies on aina kiitollinen, kun elokuvan tekijät itse päästävät pälkähästä. Tuottajat Pete Eklund ja Liisa Penttilä-Asikainen ovat nimittäin todenneet, että kyseessä on ”naisten tekemä komedia naisista, jonka pääosassa sekä kohderyhmänä ovat naiset”. Minun ei tarvitse teeskennelläkään ymmärtäneeni mitään!
Periaatteessa ymmärtämistä ei pitäisi olla paljon. Enemmän rakastumisesta kuin rakastamisesta ja häiden teemoittamisesta kuin avioliitosta pitävä Emma (Anna-Maija Tuokko) on menossa naimisiin viidettä kertaa. Tällä kertaa sulho on kotoisin Lapista, mihin perustuu myös häiden teema. Pohjoiseen matkaavat Emman kontrollifriikki Riikka-sisko (Ria Kataja), joka itse on eronnut jokin aika sitten mutta ei edelleenkään pääse kunnolla eroon liitosta, sekä heidän ystävänsä, tv-julkkis Mallu (Armi Toivanen) ja kokopäivähomssu Kata (Matleena Kuusniemi).
Sitten otetaan kuplajuomaa kiihtyvään tahtiin kohtauksesta toiseen satunnaisesti humaltuen tai selviten, koetaan noloja tilanteita ja sotketaan sivullisten elämää. Lopulta ystävyksetkin ovat tukkanuottasilla, kun Riikalla menee kuppi nurin kaikille muille järjen ja järjestyksen äänenä toimimisesta.
Eli ihan perus Luokkakokous-meininkiä. Kiinnostavinta Skimbagirlsissä ovatkin eroavaisuudet kyseiseen äijäfranchiseen muutenkin kuin päähenkilöiden sukupuolen suhteen.
Ensinnäkin pikkutuhman ja härskin kanssa leikittely. Siinä missä Luokkakokoukset marssittaisi ruutuun nuoria ja nättejä naisia vähissä vaatteissa, Skimbagirls skippaa tilaisuudet esineellistää Mallun pokaamaksi joutuvaa Karlo Haapiaista ja nelikon myöhemmin kohtaamaa bilettävää nuorukaisjoukkoa. Sen sijaan tarjolla on häkellyttävät määrät alastonta Samuli Edelmannia.
Mielenkiintoista leikittelyä erotiikan kanssa on myös Mallu, joka ilmeisesti juontaa tv-lastenohjelmaa. Tyköistuvassa rapuasussaan ketkuttava ja hönkivä nainen on myös kansallinen seksisymboli. Valitettavasti hahmo ei leikittele miesten kuolaamisella minkä tahansa seksiä lupaavan olennon perään vaan on yksinkertaisesti Mallun tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.
Päähenkilöillä ja muillakin hahmoilla on vain yksi määrittelevä ominaisuus. He tuntuvatkin (hylätyiltä) Putous-hahmoilta, mitä korostaa elokuvan koostuminen yksittäisistä kohtauksista, joista osa tuntuu pohjustavan jotain mielenkiintoista, johon ei kuitenkaan enää koskaan palata. Asioita vain tapahtuu. Kun laskettelutaidottomat naiset esimerkiksi halutaan rinteeseen, heidän jalkoihinsa vain ilmestyy sukset.
Ärsyttävyydestään huolimatta Skimbagirlsin absurdit töksähdykset ovat elokuvan kiinnostavinta antia, eikä sketsimäisissä komedioissa sinänsä mitään vikaa ole. Olisi kuitenkin toivottavaa, että katsojalla olisi edes puoliksi niin hauskaa kuin tekijöillä ilmeisesti on keskenään ollut.
On tietysti keinotekoista sukupuolittaa Skimbagirlsiä. Se on elokuva, johon suomalaisilla tekijöillä on nyky-Suomessa rahkeita ja resursseja, lajityypissä, jonka uskotaan uppoavan yleisöön. Harmi vain, että jos rinnakkain ovat huono elokuva pämppäävistä naisista ja huono elokuva pämppäävistä miehistä, jostain syystä jälkimmäistä pidetään kiinnostavampana. Toivottavasti Skimbagirls omalta osaltaan edes muuttaa käsitystä siitä, mikä on normaalia elokuvissa ja niiden tekemisessä.
Jouni Vikman