Teenage Sex and Death at Camp Miasma ei kilpaile Kultaisesta palmusta – se esitetään Un Certain Regard -sarjassa – mutta kilpasarjan asemansa vakiinnuttaneiden tekijöiden pitäisi olla siitä kiitollisia. Jane Schoenbrun on saanut festivaalin tähän asti parhaat arviot slasher / parodia / arthouse -hullutuksestaan, jossa nuori elokuvantekijä (Hacks-sarjan Hannah Einbinder) yrittää uudelleenkäynnistää unohdetun Camp Miasma -franchisen.
Alkuperäisen fanina hän etsii käsiinsä sen ensimmäisen ”viimeisen tytön”, joka nykyään asuu erakkona – täsmälleen samassa paikassa, jonne ensimmäinen elokuva sijoittui ja jossa ensimmäiset murhat tapahtuivat. Hän jopa väittää, että tappaja, Little Death, nukkuu edelleen järven pohjassa.
– Drakella on kappale Started from the Bottom, jossa sanotaan: ’Started from the bottom, now we’re here.’ Uskomatonta. En pysty käsittämään, että olemme täällä, että seison täällä ylhäällä huoneessa täynnä ihmisiä, jotka ovat tulleet katsomaan elokuvaamme, Schoenbrun totesi ennen näytöstä.
– Haluaisin puhua ilosta, sillä tämän elokuvan tekemine oli elämäni iloisin kokemus. Ensimmäistä kertaa tunsin ohjatessani itseni täysin vapaaksi ja vain rakastuin sen tekemiseen. Rakastuin elokuvan kieleen, iloon työskennellä yhteistyökumppaneiden kanssa, jotka välittivät niin syvästi ja pystyivat tekemään uskomattomia asioita, jotka minusta olivat kauniita ja joita en olisi ikinä itse pystynyt kuvittelemaan tai tekemään.
Schoenbrunin edellinen elokuva I Saw the TV Glow oli pikkuhitti. Tästä voi tulla paljon isompi, myös sen vuoksi, että legendaariseksi Camp Miasma -tähdeksi on kiinnitetty Gillian Anderson, joka tuo muassaan Dolly Partonin arvoisen aksentin ja hitonmoisen määrän viehätysvoimaa.
– Tämä on ensimmäinen kertani Cannesissa elokuvan puitteissa, vaikka olen ollut alalla satoja vuosia, Anderson tokaisi.
X Files -stara on viime aikoina tosiaan saanut yhä parempia ja parempia rooleja.
– Olen ylpeä siitä ja olen ylpeä siitä, mitä Jane on luonut koko erityislaatuisen ryhmänsä kanssa. Ja kyllä, tämä on minulle erityinen hetki, joten kiitos, kun kutsuitte minut juhliin.
Elokuvassa kaikki päätyvät hyvin nopeasti veren peittämiksi. Sitten on keskusteluja ”wokeismista”, koska Einbinderin hahmo on saanut työn vain koska ei ole hetero ja valinnan olisi tarkoitus pyyhkiä olemattomiin franchisen monimutkainen historia. Se on paksua, välillä turhankin, mutta kaikkiaan melko hyväsydämistä.
Schoenbrun, joka itsekin on transtekijä, kertoo, että elokuva sai hänet ajattelemaan, kuinka ”11 vuotiaana pakotin ystäväni tekemään pikku elokuvia kanssani ja sitten istutin heidät katsomaan niitä – ja se oli parempaa kuin joulu”.
Ensimmäinen näytös oli tosiaan iloinen tapahtuma, ja sitä seurannee moni muu, sillä kehut elokuvasta leviävät suusta suuhun. Eikä se oikeastaan ole niin kammottava.
– Se ei oikeastaan ole pelottava, jos se huolestuttaa. Siinä on pelottavia juttuja, mutta todennäköisesti sellaisia, joita voi prosessoida perheen ja ystävien kanssa, näyttelijä Arthur Conti vakuuttelee potentiaalisia katsojia.
Jotkut tosin juoksivat oville ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Muut pysyivät paikoillaan loppuun asti ja kokivat kliimaksin.
Marta Bałaga, Cannes
