Spandex Sapiens

16.6.2016 17:37
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 17.06.2016

Yhdysvalloissa suosittu showpaini on nimensä mukaisesti enemmän viihdettä kuin urheilua. Suomessa urheilu on perinteisesti otettu äärimmäisen vakavasti, joten showpaini on meillä hyvin pieni laji. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö suomalaisesta showpainista saisi tehtyä kiinnostavaa dokumenttia.

Ohjaaja Oskari Pastila on käsitellyt urheiluaihetta jo aiemmin dokumentissaan Täynnä Tarmoa (2009). Pastila on löytänyt Spandex Sapiens -dokumenttiinsa kiinnostavia ja värikkäitä tyyppejä. Eniten tilaa saa esiintymisnimeä StarBuck käyttävä Michael Majalahti, josta riittääkin kerrottavaa.

Majalahti on syntynyt Kanadassa, minne hänen suomalaiset vanhempansa aikoinaan lähtivät siirtolaisiksi. Kymmenisen vuotta sitten Suomeen muuttanut Majalahti luo paitsi painiuraa myös laulaa useammassakin hevibändissä ja piirtää fantasia-aiheisia sarjakuvia. Elokuvan alkutekstijakso onkin toteutettu käyttämällä Majalahden piirroksia. Siinä
Majalahti kuvittaa oman taustatarinansa ja kertoo miten koulukiusattu poika löysi sisäisen Hulk Hoganinsa.

Elokuvan alussa näytetään kekseliäillä visuaalisilla vertauskuvilla, mistä showpainissa on kyse. Vermossa kuvatussa jaksossa Majalahti vetää painorekeä perässään kuin ravihevonen. Siitä leikataan radan reunalla tepastelevaan fasaaniin, joka esittelee värikkäitä höyheniään.

Toinen Spandex Sapiensin kohde on Jessica Love, jota sanotaan Euroopan ainoaksi transsukupuoliseksi painijaksi. Liberaali Jessica on konservatiivisen ja luolamiesmäisen StarBuckin jyrkkä vastakohta, ja se tuodaankin esille dokumentissa monin tavoin.

Täynnä Tarmoa -dokumentin tragikoomiset osuudet tulevat mieleen, kun elokuvassa esitellään showpainin suomalaista skeneä. Majalahti ajelee rämällä Twingolla ja esiintyy kouralliselle katsojia. Välillä päästään ulkomaillekin painimaan, mutta sielläkin on glamour kaukana. Japanissa matkustetaan paikallisen promoottorin luo metrolla, ja paikan päällä todetaan, että miehellä ei ole varaa maksaa edes omaa sähkölaskuaan, joten neuvottelut käydään taskulampun valossa.

Majalahden uskonnollinen tausta tuo perheeseen lisää kiinnostavia elementtejä. Vanhemmat ovat aktiivisia helluntailaisia, ja Michael itsekin vaikuttaa hartaan uskonnolliselta, mikä lisää ristiriitaa hänen siviiliminänsä ja kehässä nähtävän hahmon välillä.

Välillä Majalahden hahmosta tulee mieleen Mickey Rourke ja The Wrestler -elokuva, jonka julistekin vilahtaa elokuvassa. Rourken roolihahmon tapaan Majalahti ei ole enää nuori mutta haluaa sinnikkäästi jatkaa painiuraansa, vaikka eteen tulee jatkuvasti vaikeuksia sekä omaan fysiikkaan että henkilökohtaiseen elämään liittyen.

Spandex Sapiens on hämmentävä kokemus mutta samalla kiinnostavin suomalainen dokumenttielokuva pitkään aikaan. Pastilalla on selvästi koko ajan pilke silmäkulmassa, mutta hän ei tee Majalahdesta ja Lovesta pellejä vaan kuvaa heitä vilpittömästi ja tarkalla silmällä.

Spandex Sapiens -elokuvan traileri

Lisää luettavaa