Spy – Vakoojan asussa

GENRE , ENSI-ILTA 05.06.2015 TÄHDET

Ilmeisistä lahjoistaan huolimatta jenkkikomedienne Melissa McCarthylla on ollut luja putki toinen toistaan heikompia näennäisfarsseja (muun muassa Tammy ja Väärät paperit), joissa hauskuus jäi jonnekin käsikirjoituksen – tai ainakin valmiin leffan ulkopuolelle. The Heat, McCarthyn edellinen yhteistyö Paul Feigin kanssa, oli sekin suhteellisen väkinäinen rimpula, jossa räiskyi ja sutisi tähtisadetikun verran. Heikkoon lopputulokseen vaikutti toki toisen pääosaesittäjän Sandra Bullockin ja McCarthyn komediallisten kykyjen eritasoisuus jälkimmäisen selkeäksi eduksi.

Vaan tällä kertaa vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Alkutahdit lyödään Ivy Levanin niljaisen, John Barrya roustaavan nimibiisin tahdissa, ja siihen sommitellut alkukreditit sekä niiden visuaaliset efektit kertovat rautalangallakin pelin hengen. Bondeille tai yleensäkin machoagenttifilkoille irvaillaan. Tosin tällä kertaa roistot teloo ja hyvikset pelastaa alkuun avuttomalta vaikuttava kellariassari nimeltä Susan Cooper (McCarthy), joka oli jonkin aikaa elokuvan työnimenäkin.

Toimiva rakenne on useamman onnistuneen valinnan ansiota. Leffaa ei ole turhaan yritetty väkisin änkeä edes voiton maksimoinnin takia K12-sarjaan. Aikuisempaa ikärajaa ei silti onneksi käytetä väärin. Vitsitykset ovat pääosin muutakin kuin pelkkää primitiivistä pillu&pullo-osastoa tai pikemminkin tässä tapauksessa mulkku&mojito-linjaa. Kaikki saavat osansa ja jos eivät, niin syitä kannattaa etsiskellä peilistä.

Tarinaa maustetaan sopivasti riittävän epäuskottavan uskottavilla käänteillä ja siinä ohessa Eurooppaa rullataan ristiin rastiin. Mukaan mahtuu tylyä tekstiäkin, vaikka aika lailla poliittisesti korrekteja halutaankin olla. Rytmityskin toimii kohtuullisesti. Verbaali-iskuissa ei jäädä liikaa odottelemaan yleisön reaktioita vaan kaasua painetaan lisää tasaisella tahdilla. Feig osaa repiä McCarthyn neliömuotista sopivasti hauskuutta sortumatta kuitenkaan uuvuttaviin tökeryyksiin.

Jähmeä betonikasvo Jason Stathamkin saa hieman hymyn värettä aikaan. Harmittavasti hänet stereotypioidaan liian jyrkästi oman tosikkomaisen vakiroolinsa karikatyyriksi, joka ei liiemmin kerro miehen komediallisista kyvyistä. Omaperäisempään lopputulokseen olisi päästy antamalla Stathamille kunnolla tilaa irrotella oman perinteisen viitekehyksensä sekä mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Joillekin tv:stä tuttu Miranda Hart lienee otettu mukaan puhtaasti McCarthyn pakolliseksi apuriksi. Hänen positiivinen antinsa jää olemattomaksi eikä samaan yksitoikkoiseen ilmaisuun perustuva laamanaamatoljotus onnistu olemaan millään tavalla huvittavaa.

Hieman liian pitkäksi venytetyn keston jälkeen lopun käärii sulavasti kokoon Bad Seed Risingin rouheva jytänderi, joka tuo kasarisaundeineen kaikuja perinteisten agenttileffojen kylmään sotaan pohjautuvan kultakauden päättymisestä. Biisin kuvituksena nähdään tehosihteerikön mahdollisia uusia rooleja 22 Jump Streetin tyyliin, ja tuleehan sieltä vielä yksi mokaklippikin rauhallisten poistujien iloksi.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat