I Love You Phillip Morris

GENRE ENSI-ILTA 26.02.2010 TÄHDET

Jim Carrey esittää löyhästi tositapahtumiin perustuvassa, ajallisesti 1970-luvulta 1990-luvulle ulottuvassa komediallisessa draamassa Steven Jay Russellia, jolle valehteleminen on toinen luonto.

Ensin mies valehtelee itsestään läheisilleen ja yhteisölleen, mutta kun hän kertarysäyksellä päättää olla rehellinen itselleen, hän huomaa pian, että se vasta huijaamista vaatiikin. Russellin elämästä tulee sarja tuhoontuomittuja pilviin kurkottamisia, mutta mies ei tunnu olevan pahoillaan. Huippuälykäs Russell on nimittäin havainnut, että ihmiset ovat valmiita uskomaan ketä tahansa tarpeeksi vakuuttavasti ja määrätietoisesti esiintyvää.

Eräänä päivänä Russell kohtaa jotain niin aitoa, että hän on sen puolesta valmis huijaamaan vaikka koko maailmaan. Hän ryhtyy vankilassa kohtaamansa Phillip Morrisin suojelijaksi, eivätkä mitkään muurit pysty sitä estämään. Petosten panokset kasvavat, mutta niin kasvaa myös paljastumisen hinta. Kukaan ei halua tulla huijatuksi rahasta, mutta ehkä vieläkin enemmän kirpaisee, jos huomaa tulleensa sumutetuksi rakkaudesta.

Jim Carreyn energinen vire kannattelee elokuvaa ja pitää sen koko ajan käynnissä. Herkkää ja arkaa mutta periaatteellista Phillip Morrisia esittävä Ewan McGregor on Carreyn duracell-pupun varjoon jäämisestäkin huolimatta elokuvan sielu. Hän tarjoaa aiemmin itsetarkoitukselliselle huijaamiselle motivaation, ja paljolti hänen vuokseen kutkuttavassa persoonallisuudessaankin moraalittoman oloisen Russellin toivoo onnistuvan tempauksissaan. Katsoja on huijarin puolella, koska hänen ”rehelliset” kohteensa esitellään pinnallisuudessaan feikkeinä ihmisinä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-duo Glenn Ficarra ja John Requa ovat aikaisemmin vastanneet Kuin kissat ja koirat sekä Bad Santa -elokuvien epätasaisista käsikirjoituksista. I Love You Phillip Morrisin loppupuolella he paljastuvat Russellin veroisiksi huijareiksi heidän tempaistessaan emotionaalisen maton katsojan jalkojen alta. Riskialtis veto toimii, koska Carreyn ja McGrgorin toistensa täydellisiltä vastakohdilta vaikuttavien hahmojen yhteispeli toimii niin hyvin, että se juuri ja juuri kantaa katsojan sydänsurusta takaisin nauruun.

I Love You Phillip Morris on sympaattinen, hauska ja liikuttavakin veijarikomedia, mutta se vaatii katsojalta ehkä omien asenteiden uudelleenasemointia. Jos suloisen romanttisen komedian syrjästä saa kiinni, pystyy pian katsomaan sen Yhdysvalloissa vastahakoisuutta herättäneen pinnan läpi. Siinä on kuitenkin myös elokuvan heikkous. Tällaisenaan sen tarinan kertomisen suurin oikeutus on nimenomaan Russellin ja Morrisin suhteen luonne.