Syödä, nukkua, kuolla

GENRE ENSI-ILTA 12.04.2013 TÄHDET

Rasa on parikymppinen montenegrolaistaustainen tyttö, joka asuu isänsä kanssa Koillis-Skoonen tomuisessa lähiössä. Hän työskentelee tehtaalla vihannespakkaajana maksaakseen oman ja sairaan isänsä elämisen, mutta saa lähtöpassit tehtaan pyrkiessä kohottamaan talostilannettaan. Alkaa törmäyskurssi yhteiskunnan ja byrokratian kanssa Rasan yrittäessä löytää ote yhteiskunnasta ja päästä töihin pitäen samalla huolta isästään.

Syödä, nukkua, kuolla palkittiin äskettäin viidellä Guldbaggenilla (Ruotsin Jussit) Ruotsin elokuvagaalassa. Tilanne muistuttaa vuoden 1998 palkintomenestystä Fucking Åmalia sikäli, että molemmat elokuvat kuvaavat nuoria ruotsalaislähiössä ja kummassakin kokopitkä elokuva oli ensimmäinen sekä ohjaajalle että useimmille päänäyttelijöistä.

Elokuvan voittoja on analysoitu tuomariston näpäytyksenä Ruotsin elokuvateollisuutta kohtaan tarkoituksena nostaa uusia tekijöitä alalle. Oli kyse tästä tai ei, on Syödä, nukkua, kuolla saamansa huomion ansainnut. Ensikertalainen Nermina Lukac näyttelee aidosti rähjäisen mutta sympaattisen lähiötytön rooliaan, samoin kuin Milan Draqisic sairasta isää ja Jonathan Lampinen Rasan arkaa Nick-ystävää. Parhaan ohjaajan palkinnon napannut Gabriela Pichler vangitsee kuvaaja Johan Lundborgin kanssa hienosti lähiön koruttoman tunnelman – varsinkin Rasan ja Nickin leikkiessä mutaisilla pölypalloilla utuisen kaupungin siintäessä taustalla. Lisäksi Rasan suhde välittävään isäänsä on läheinen, mutta sitä ei ole pilattu ylivedetyllä dramatiikalla.

Elokuva ei sisällä yllättäviä lottovoittoja eikä ylitraagisisia juonenkäänteitä. Sen pyrkimys näyttää nuoren naisen elämää realistisessa karuudessaan onkin elokuvan vahvuus. Jännityskohtaukset luodaan ilman kauhumusiikkia tai säikytteleviä kamera-ajoja. On vain tikittävää aikapommia muistuttava vihanneskoneiden kolina ja täysi hiljaisuus, kun työntekijät odottavat, kenet heistä seuraavaksi talutetaan pomon työhuoneeseen.