Rob Savage on nuoresta iästään huolimatta luonut erittäin vankan maineen laatukauhun ohjaajana. Savagen ensimmäinen pitkä elokuva, Host, oli koronapandemia-ajan hitti ja vaikka elokuvalla ei ollut pituutta kuin 59 minuuttia, oli se karmaiseva kokemus. Ohjaajan seuraava elokuva dashcam sai kylmemmän vastaanoton kriitikoilta, mutta sekin oli äärimmäisen omaperäinen elokuva.
The Boogeyman on Savagen menolippu Hollywoodiin. Elokuva perustuu Stephen Kingin novelliin, ja siihen on myös löydetty erinomaiset näyttelijät. The Boogeyman on saanut Suomessa ikärajan K-16, mutta Amerikassa elokuvalle läpsäistiin kuuluisa PG-13, jonka mukaan yli 13-vuotiaat voivat katsoa elokuvan. Luonnollisesti The Boogeyman ei ole kovin verinen tällä ikärajalla, mutta tunnelmaa elokuvasta löytyy.
Harperin perhe yrittää toipua perheen äidin äkillisestä kuolemasta. Isä Will (Chris Messina) on psykiatri, joka ei kykene käsittelemään omaa suruaan. Sadie (Sophie Thatcher) on kapinoiva teini, joka kaipaa äitiään, eikä nuori Sawyer uskalla nukkua yhtäkään yötä ilman valoa.
The Boogeymanin juoni pärähtää käyntiin, kun Lester (David Dastmalchian) tulee Willin vastaanotolle. Lesterin lapset ovat kuolleet traumaattisesti, ja Lester kertoo lastensa nähneen jotain pimeydessä päiviä ennen kuolemaa. Seuraavaksi Sadie ja Sawyer alkavat nähdä karmivan hahmon talon pimeissä nurkissa. Onko Lester tuonut jotain yliluonnollista mukanaan?
Savage ohjaa kauhua erinomaisesti. Elokuvan mörkö on aidon pelottava ja hienosti suunniteltu, vaikka se onkin luotu selkeästi tietokoneella. The Boogeymanista löytyy lähinnä perinteisiä jump scare -tyylisiä pelotteluja, mutta ne on rakennettu hienosti ja tarkasti.
Elokuvan draama sen sijaan tuntuu hieman kliseiseltä. The Boogeymanin juoni kulkee juuri niitä raiteita kuin katsoja odottaa, eikä se tarjoile yhden yhtä yllätystä. Savage on selkeästi taidokas ohjaaja. Elokuva on täynnä jännitystä, mutta siltä odottaa enemmän. Siinä missä Host ja dashcam olivat huiman alkuperäisiä, The Boogeyman pelaa liikaa varman päälle.
Leffan suurin ongelma on kuitenkin Scott Beckin, Bryan Woodsin ja Mark Heymanin käsikirjoitus. Vanhemmuus on tällä hetkellä suosittu aihe kauhuelokuvissa, mutta The Boogeyman ei saa oikein mitään teemoistaan irti. Beck, Woods ja Heyman tarkastelevat Harperin perheen surua vain pintapuolisesti.
Thatcher on mainio elokuvan päähahmona, mutta Messina on haaskattu roolissa, josta ei löydy juuri mitään mehukasta. Obi-Wan Kenobi -sarjan prinsessa Leiana nähty Vivien Lyra Blair on sen sijaan hellyyttävä perheen nuorimpana.
The Boogeyman toimii parhaiten ehkä ”porttikauhuna”; se ei traumatisoi nuorempia katsojia mutta ehkä innostaa heitä tutustumaan genreen paremmin. Savage todistaa jälleen olevansa erinomainen ohjaaja, mutta elokuvan ongelma on heikossa käsikirjoituksessa.
Maria Lättilä