The Ghost Writer

9.4.2010 13:18
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.04.2010

The Ghost Writer toi Roman Polanskille ansaitusti Berliinin elokuvajuhlien parhaan ohjaajan palkinnon. Jäntevä elokuva alkaa keskeltä tapahtumia ja päättyy unohtumattomasti. Vainoharhaista tunnelmaa tihkuva trilleri viihdyttää ja pitää otteessaan. The Ghost Writer on myös nautittava ja älykäs poliittinen satiiri.

Elokuva pohjaa brittikirjailija Robert Harrisin jännitysromaaniin Haamukirjoittaja (2007). Polanski käsikirjoitti elokuvan yhdessä Harrisin kanssa. Sekä romaanissa että elokuvassa on yhtymäkohtia Iso-Britannian entisen pääministerin Tony Blairin vaiheisiin. Myös Polanskin omat kokemukset kaikuvat elokuvan tarinassa, jossa media jahtaa ex-pääministeri Adam Langia (Pierce Brosnan) yksityisyyden rajoista piittaamatta.

Adam Lang haluaa julkaista muistelmansa ja etsii uutta haamukirjoittajaa yllättäen kuolleen tiedottajansa tilalle. Nimettömäksi jäävälle toimittajalle (Ewan McGregor) luvataan avokätinen palkkio, jos hän saattaa Langin muistelmat pikavauhtia painokuntoon.

Haamukirjoittaja matkaa Yhdysvaltoihin Martha’s Vineyardin saarelle, jossa Lang piilottelee julkisuudelta. Sateiselle saarelle ovat asettuneet myös Langin kitkerä ja teräväkielinen vaimo Ruth (Olivia Williams) ja assistentti Amelia (Kim Cattrall). Toimittaja oivaltaa pian, ettei Lang hallitse tilannettaan.

Langin olo käy todella ahtaaksi, kun häntä aletaan syyttää sotarikoksista. Samaan aikaan haamukirjoittajalle valkenee, että puoluejohtajan elämäntarinaa on vääristelty. Totuuden löytääkseen toimittaja alkaa kulkea edeltäjänsä, lauttamatkalla hukkuneen tiedottajan jälkiä.

Erehtymättömällä rytmillä etenevä The Ghost Writer on osoitus Polanskin virtuoosimaisista ohjaajankyvyistä. Kokonaisuutena trilleri ei kuitenkaan nouse Chinatownin (1974) tasolle. Sinänsä nautittavasti kirjoitettu dialogi hallitsee elokuvaa hieman liikaa.

Lisää luettavaa