The Innocents

GENRE , ENSI-ILTA 08.04.2022 TÄHDET

Tule mukaan leikkimään! (Ikäraja K-16)

Ehkä se johtuu tämän aikakauden jatkuvasta supersankarielokuvien tulvasta, mutta aina kun nykyään näkee jonkun pennun hallitsevan valtavia voimia, hänen automaattisesti olettaa pistävän kasvoilleen naamion ja alkavan taistella rikollisuutta vastaan – professori X:n siunauksella tai ilman. Sen sijaan ei odota, että kyseinen lapsi sen sijaan vain pyörisi kotinsa lähistöllä kesäloman aikana.

Se, että kyseinen ihana loma sisältää myös lemmikkieläinten kiduttamista, puolestaan on osa Eskil Vogtin charmikasta ohjaustyyliä. Hän vähät välittää siitä, mitä Blake Snyder on puhunut kissoista ja niiden pelastamisesta useille toiveikkaille käsikirjoittajasukupolville. Tosin Vogtin uutuus on häiriinnyttävä ilmankin moisia bonuksia. Se on pienimuotoinen art house -kauhudraama, joka pääasiassa pysyttelee kerrostaloalueella ja sen lähimetsässä, kun joukko lapsia opiskelee navigoimaan hyvän ja pahan välillä – välillä eksyen matkalla.

Erityisesti silloin, kun pieni Ida (Rakel Lenora Fløttum) ja hänen autistinen siskonsa, jota Alva Brynsmo Ramstad esittää erittäin hyvin, kohtaavat Benin (Sam Ashraf). Ben vaikuttaa alkuun ystävälliseltä, mutta hänellä on omat demoninsa.

Vogt jaksaa humoristisesti (ainakin, jos arvostaa mustaa huumoria) kertoa haastattelijoille, että hän sai inspiraation elokuvaan omista lapsistaan, on itse asiassa hyvin myötäelävä tarkkailija. Hänen näkemyksensä mukaan rajoja venyttävät lapset eivät sinällään ole pahoja, se on vain merkki nuoren persoonan halusta tutkia, kuinka pitkälle voi mennä – toivon mukaan oppien jotakin sen seurauksena.

Ei ole väliä onko itse samaa mieltä moisen teorian kanssa (itselläni mieleen nousee esimerkiksi Stephen Kingin Se-kirjan lapsi, josta oli hauskaa vangita eläimiä hylättyyn jääkaappiin ja jättää ne sinne), sillä Vogt ainakin pitäytyy lasten näkökulmassa. Aikuiset loistavat poissaolollaan häilyen tarinan reunamilla ilman oikein hajuakaan siitä, mitä on tapahtumassa. He kuuntelevat lapsiaan, mutta eivät toisaalta kuule heitä. Kaikkien niiden leikkikentän tapahtumista kertovien juttujen on oltava mielikuvituksen tuotetta, joten miksi vaivautua. Pääasia, että lapset saavat uusia ystäviä.

Norjalaisohjaaja ja -käsikirjoittaja osaa hyvin näyttää, miten lapset suhtautuisivat johonkin odottamattomaan: avoimesti, ilman ennakkoasenteita. On tietysti alusta lähtien melko selvää, että moinen avoimuus johtaa johonkin epämiellyttävään, mutta se ei ole ainut asia, jolla Vogt taatusti ärsyttää joitakin. Vaikka hän puhuu värisokeudesta nuorten ja kyvykkäiden esiintyjiensä roolituksessa, ei käy kieltäminen etteikö kaiken alla tuntuisi kulkevan oma sivujuonteensa, oli se tarkoituksellista tai ei. Se kertoo vähempiosaisesta taustasta tulevasta, täynnä vihaa ja turhautumista olevasta värillisestä lapsesta, jota hänen blondi ystävänsäkin katsoo kasvavan epäluulon vallassa.

Se tekee tästä Cannesissa ensi-iltansa saaneesta elokuvasta kiinnostavan mutta silti jollain tavalla ongelmallisen ja loppujen lopuksi hieman onton. Kun on tehty selväksi, että ”lapset voivat olla julmia”, ei enää ole paljon lisättävää satunnaisia efektejä lukuunottamatta. Pienokaiset ovat kuitenkin kauhuhahmoja parhaasta päästä, varmaan koska aina joku uskoo ”he vain kokeilevat rajojaan” -selitystä. Just joo, kertokaa se Damienin vanhemmille.

Marta Bałaga


YouTube video