The Lone Ranger

3.7.2013 09:41
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 03.07.2013

Pirates of the Caribbean -elokuvasarjalla maailmanmenestykseen purjehtinut Gore Verbinski suuntasi pari vuotta sitten katseensa merirosvoista toiseen seikkailuelokuvien lempiaiheeseen – villiin länteen. Omalaatuinen länkkäri Rango voitti vuonna 2011 parhaan animaatioelokuvan Oscarin ja nyt sen vanavedessä niin tyylillisesti kuin käsikirjoituksellisestikin ilmestyy The Lone Ranger. Elokuvan tarina juontaa juurensa 80 vuotta vanhaan seikkailukertomukseen yksinäisestä lainvalvojasta, hänen intiaanikumppanistaan ja Silver-nimisestä hevosestaan, joista on useiden elokuvien, kirjojen ja sarjakuvien ohella tehty vuosikymmeniä kestävä radiokuunnelma ja tv-sarja.

On vuosi 1933. Cowboyksi pukeutunut pikkupoika menee sirkuksessa villin lännen näyttelyyn. Yhtäkkiä näyttelyssä esillä oleva ”Ylväs Raakalainen” (tunnistamattomaksi maskeerattu Johnny Depp) herää henkiin ja alkaa kertoa pojalle uskomatonta tarinaa vuosikymmenten takaa, missä lainoppinut John Reid (The Social Networkissa tutuksi tullut Armie Hammer, joka uusii Kerro, kerro kuvastin -satuelokuvassa nähdyn reppanan sankarin roolin) palaa junalla kotikonnuilleen. Samassa junassa kahlittuina matkaavat hirtettäväksi tuomittu rikollinen Butch Cavendish (William Fichtner) sekä omituinen intiaani nimeltä Tonto (Depp).

Butch onnistuu pakenemaan ja muutamien sattumien kautta John ja Tonto päätyvät yhdessä metsästämään tuota pahamaineista murhaajaa. Panoksena ei kuitenkaan ole enää pelkästään yhden ihmisen henki, sillä komanssi-intiaanien omistamalta alueelta on löytynyt hopeaesiintymä, joka kiinnostaa useampaakin tahoa.

The Lone Rangerin poikamaisessa hupaisuudessa on kaikki ainekset kiehtovaan toimintaseikkailuun. Komeissa villin lännen puitteissaan sekä Tonton ja Johnin välisen kaverikemian avulla se kumartaa vanhan ajan veijarikomedioille ja välillä fyysiset toimintakohtaukset muistuttavat innovatiivisuudellaan Jackie Chan -elokuvien akrobatiaa. Mukana on nykytoiminnalle tyypillisiä pitkiä takaa-ajokohtauksia, mutta välillä pistäydytään karummissakin aiheissa kylmäveristen murhien ja jopa kannibalismin kautta.

Kahden ja puolen tunnin mittaisena The Lone Ranger ei kuitenkaan onnistu pitämään kaikkia lankoja käsissään ja tarinasta puuttuu napakkuus ja yhtenäisyys. Disney-elokuvassa on yllättävää raakuutta, mutta toisaalta höyhenenkevyttä huumoria. Mukaan on sekoitettu myös romantiikkaa ja politiikkaa, joista kumpikaan ei aivan vakuuta. Loppukliimaksin hauskoja hetkiä sisältävä takaa-ajo käydään Wilhelm Tellin tahdissa, mutta pituudessaan se vetää vertoja Fast & Furious 6:ssa nähdylle naurettavan pitkälle kiitoradalle. Epätasaisuutta korostaa mitäänsanomaton sankarin kasvutarina.

Karismaattiset näyttelijät on valittu laskelmoiden, mikä osittain kääntyy elokuvaa vastaan. Jos alun perin Tonto oli Lone Rangerin apulainen, Deppin tavaramerkiksi jo muodostuneeseen näyttelijäntyöhön nojaavassa elokuvassa roolit kääntyvät toisin päin. Sivuroolissa homssuisena ilotalon emäntänä nähdään Helena Bonham Carter, joka Deppin tapaan loistaa tämän tyyppisessä roolissa, mutta näitä lahjakkaita näyttelijöitä olisi mielenkiintoista nähdä välillä esittämässä muunlaisiakin hahmoja.

Epätasaisuudestaan huolimatta The Lone Ranger tarjoaa harmitonta viihdettä, joka villiin länteen sijoitettuna antaa ruokkoamattomuudellaan vastapainoa nykyajan kiillotetuille toimintaelokuville. Paikoitellen oivaltavan tyylikäs toimintaseikkailu hykerryttää, vaikka se ei ääneen nauratakaan.

The Lone Ranger -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa