Disney Plus -sarjojen hahmojen tuonti isolle valkokankaalle ei ole juuri onnistunut. Marvelin The Marvels epäonnistui pohjattoman surkealla lippukassasuorituksella, mutta entä Star Wars? Jaksaako sarja viihdyttää pitkän elokuvan muodossa, kun viimeisin kausi on ollut suurelle fanikunnalle iso pettymys niin hahmojen kuin myös käsikirjoituksen suhteen?
Din Djarin eli ”Mando” (Pedro Pascal) ja Grogu kitkevät imperiumin juuria ja palauttavat galaksiin rauhaa. He ottavat töitä vastaan eversti Wardilta (Sigourney Weaver), joka kerää ja etsii tietoja jäljellä olevista imperiumin johtajista. Mando ja Grogu saavat mahdottomalta vaikuttavan tehtävän: löytää imperiumin tuntematon johtaja. Ainoa johtolanka tehtävälle on tuoda Rotta the Hutt, Jabba the Huttin poika, takaisin kotiin.
The Mandalorian and Grogu näyttää ja kuulostaa Star Warsilta, vaikka välillä 3D-mallien kohdalla motion blur tuntuu sumentavan toimintakohtauksia ja taustalla oleva valaistus ei täysin täsmää lavastuksen kanssa. Käytännön efektit ja puvustus tuovat kuitenkin maailmaan uskottavuutta, vaikka osa cgi-ratkaisuista näyttää ajoittain keskeneräisiltä.
Mielenkiintoisimmaksi ratkaisuksi muodostuu kuitenkin juoni, joka tuntuu lähinnä videopeliltä. ”Sivutehtävän sivutehtävä” on tuttu konsepti Star Wars -sarjojen faneille, ja myös Predator: Badlands käytti tätä rakennetta hyvin inhimillistäen predatoria ja tehden tarinasta mielenkiintoisen. Tällä kertaa samaa videopelilogiikkaa sovelletaan lähes jokaisessa näytöksessä. Kun ensimmäinen ongelma on ratkaistu, avautuu toinen sivutehtävä, josta muodostuu jälleen uusi sivutehtävä. Kaikki on kuitenkin sidottu niin saumattomasti yhteen, ettei se pidemmän päälle häiritse juonen kulkua.
Ohjaus nojaa vahvasti sarjasta tuttuun tyyliin, mikä tekee elokuvasta helposti lähestyttävän sarjan faneille, mutta samalla myös ehkä liiankin turvallisen tuntuisen. Elokuva ei täysin hyödynnä valkokankaan mittakaavaa vaan tuntuu ajoittain enemmän erittäin kalliilta Disney Plus -jaksolta kuin aidosti suurelta Star Wars -elokuvalta. Rytmitys toimii silti yllättävän hyvin, vaikka sarjan kaavamaisuus näkyykin elokuvassa.
Star Wars on aina elänyt ja hengittänyt faneilleen, ja tässäkin elokuvassa fanipalvelua löytyy niin Star Wars: Episode VI – Return of the Jedi -elokuvasta kuin Star Wars Jedi: Survivor -pelisarjasta. Myös Star Wars Rebels -sarjasta tuttu Zeb-hahmo on mukana, mutta ei juuri tuo itse juoneen merkittävää lisäarvoa. Fanipalvelu pysyy kuitenkin suurimman osan ajasta hallinnassa, eikä elokuva sorru jatkuvaan nostalgiaan.
Myös äänimaailma tukee onnistuneesti elokuvan tunnelmaa. Sarjasta tutut länkkärivaikutteet yhdistyvät klassiseen Star Wars -musiikkiin tavalla, joka saa galaksin tuntumaan tutulta mutta samalla hieman uudenlaiselta. Vaikka soundtrack ei nouse sarjan ikonisimpiin sävellyksiin, onnistuu se vahvistamaan toimintaa ja tunnelmaa tehokkaasti.
Elokuva tuntuu ennemmin laadukkaalta kolmiosaiselta televisiojaksolta, josta on koottu kokonainen elokuva. Osa pahiksista jää pintapuolisiksi, eikä heidän motiivejaan avata tarpeeksi syvällisesti, mutta he tuntuvat sentään uhkaavilta ja ajoittain jopa pelottavilta. Onneksi vastapainona on internetin rakastama ”absolute cinema” -ohjaaja Martin Scorsese, joka tekee komediallisen cameoroolin ardennialaisena katukeittiökokkina.
The Mandalorian and Grogu on pitkästä aikaa viihdyttävä ja oikeaan suuntaan vievä Star Wars -elokuva, joka ei sorru liikaa Marvel-tyyliseen slapstick-huumoriin. Se osaa ottaa itsensä tarvittaessa vakavasti. Elokuvan todellinen sydän on kuitenkin edelleen Mandon ja Grogun välinen suhde, joka tiivistää hyvin sen, miksi alun perin rakastuin näihin hahmoihin.
Werneri Pihlajamäki
The Mandalorian and Grogu -elokuvan traileri
