Titaanien raivo

GENRE , ENSI-ILTA 30.03.2012 TÄHDET

Ihmiset ovat lakanneet rukoilemasta ja siksi Titaanien taistelu -uusintafilmatisoinnista (2010) tutut jumalveljekset Zeus (Liam Neeson), Hades (Ralph Fiennes) ja Poseidon (Danny Huston) muuttuvat vähitellen voimattomiksi kuolevaisiksi. Samalla heidän otteensa vangittuihin demoneihin heikkenee ja pimeyden voimat pääsevät irti ihmiskuntaa grillaamaan.

Zeuksen poikaa, ihmisten kunnioittamaa puolijumala Perseusta (Sam Worthington) moinen ahdinko ei kiinnosta kuin oman jälkikasvunsa turvallisuuden kannalta. Perseus kokee kuitenkin nopean valaistumisen yleisen hyvän puolesta, kun hänen velipuolensa, sodanjumala Ares (Édgar Ramírez) vangitsee Zeuksen.

Ylimaallisten uhkien alta pakenevat ihmiset tulevat hädissään rukoilleeksi juuri Aresta, elokuvan yksiulotteista mammanpoikapahista, jonka suurena suunnitelmana on vapauttaa hallitsevien jumalveljesten aikoinaan vangitsema, alkuperäinen suurilkimys Kronos. Tähän Ares tarvitsee Zeuksen viimeisiä jumalvoimia.

Jos Titaanien raivoa pohtii liikaa, se murenee osiin välittömästi. Ihmetellä voi esimerkiksi, piilotettiinko Zeuksen jumalkätyreiden, kuten ykkösessä nähtyjen Artemiksen ja Hermeksen poissaolon syy ohimenevään repliikkiin? Miksi Kronos on hidastettu muuhun liikkeeseen nähden? Oliko kolmiulotteisuus pakko ympätä mukaan, jos sitä ei huomaa muuten kuin linsseistä nokkaan jäävistä painaumista?

Näyttelijöistä Ramírez on Areksena pökkelö ja Worthington pääosassa vielä huonompi kuin hänen itsensäkin pilkkaamassa ykkösessä. Hades tuntuu saavan ruutuaikaa vain siksi, että osaan on saatu Fiennesin tasoinen näyttelijä. Onneksi Neeson murisee aina välttävästi ja Poseidonin poikaa esittävä Toby Kebbell paitsi näyttää nuorelta Adam Goldbergilta (Zodiac), myös huokuu samaa harmitonta karismaa.

Mutta kuten American Pie -elokuvat, ei Titaaneja käydä katsomassa juonen takia. Titaani-elokuvien elinehto ovat myyttisten otusten ja fantasiataisteluiden rytmitys perinteiseen etsi-joku-esine-seikkailuun, missä Titaanien raivo onnistuu ainakin osittain.

Elokuva on eheämpi kokonaisuus kuin edellinen, kaikkialle rönsyilevä osa oli. Nyt fantasiaelementit ovat edes melkein samasta korista poimittuja, eikä yllättäviä cyberpunk-aavikkorottia nähdä. Kuvasto on sinisilmäisen rehtiä ja sitä näytetään häpeilemättä. Kykloopit mellastavat metsässä komeasti, ja ikuinen teinipoika ei voi kuin hymyillä tulipallojen viskoessa ihmisarmeijaa taistelukentän poikki.

Harmillisesti toimiva maailma ei vieläkään tuo lisää Sormusten herran kaltaista eeppistä yhteenottoa fantasia-armeijoiden välillä. Jatkossa jo nähdyt yksi yhtä vastaan sivukujakahakat voisi korvata kokonaan suurten armeijoiden välisillä yhteenotoilla. Sinne kyklooppi liiskaamaan rivisotilasta ja Zeus heittelemään ukkosta!

Hellboyn valkokangasseikkailuiden jälkeen poikamaista fantasiaeeposta on nähty yllättävän – ja liian – vähän. Omien ongelmiensa kanssa painivat Titaani-elokuvat ovat onneksi ihan kiva lisä fantasiatoiminnan ystäville.



Filmtrailer.com

Aiheeseen liittyvät elokuvat