Turbo

18.10.2013 09:48
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 18.10.2013

DreamWorksin aiemmat animaatiot Madagascar ja Kung Fu Panda saavuttivat suursuosion, jonka takia Turboonkin kohdistui suuria odotuksia. Elokuvan alkuperäisversioon on haalittu nimekkäitä ääninäyttelijöitä. Pääosan etanaa, Turbon ääntä esittävä Ryan Reynolds on näytellyt useissa romanttisissa komedioissa ja muun muassa Green Lanternissa. Monia muitakin tunnettuja nimiä elokuvan ääniroolien takaa löytyy: esimerkiksi Pulp Fictionista tuttu Samuel L. Jackson on merkittävässä roolissa. Yhtä ääniroolia esittää muusikkona paremmin tunnettu Snoop Dogg.

Turbo kertoo etanasta, jonka haaveena on on tulla formulakuskiksi. Yhtäkkiä hän pääsee siirtymään haaveista autoradalle, koska ihmeellisen käänteen kautta Turbosta tulee huippunopea. Tarina siirtyy idylliselta kalifornialaisostarilta Indianapolisin ajokilpailuihin, missä Turbo kohtaa idolinsa ja haastajansa Gasin (Bill Hader).

Elokuvassa näkyy selkeästi DreamWorksin animaatioiden tutut piirteet. Siinä on leikkisästi piirrettyjä hahmoja. Elokuvan ympäristö muistuttaa yllättävän paljon muitakin elokuvan tekijöiden aiempia teoksia kuten Madagascaria. Filmi kuitenkin saa katsojansa uppoutumaan siihen, ja sen tarina on kekseliäästi luotu.

Jos olet animaatioiden ystävä, elokuva kannattaa katsoa.

Turbo -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa