Unknown

/ / / / / GENRE ENSI-ILTA 17.06.2011 TÄHDET

Pohjoisirlantilainen näyttelijä Liam Neeson (s. 1952) tunnetaan karismaattisista roolitöistään muun muassa elokuvissa Schindlerin lista (1993), Tähtien sota: Episodi 1 (1999) ja Batman Begins (2005).

Didier Van Cauwelaertin jännitysromaaniin perustuvassa Unknownissa Neeson esittää kolme vuotta sitten ilmestyneen Takenin tapaan Eurooppaan matkustavaa amerikkalaista. Siinä Neesonilta kidnapattiin tytär Pariisissa. Nyt hänen roolihahmonsa kadottaa oman identiteettinsä Berliinissä.

Neesonin esittämä tohtori Martin Harris saapuu elokuvan alussa vaimonsa Lizin (January Jones) kanssa Berliiniin. Martinin on tarkoitus osallistua tärkeään seminaariin, mutta hotellilla hän huomaa unohtaneensa salkkunsa lentokentälle. Martin lähtee etsimään sitä ja jättää vaimonsa odottamaan hotellille. Salkunhakumatkalla Martin joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää muistinsa. Sairaalasta ulos päästyään Martin huomaa, että kukaan ei enää tunne häntä, ei edes hänen vaimonsa. Toinen tohtori Martin Harris (Aidan Quinn) on ottanut hänen paikkansa.

Tästä alkuasetelmasta syntyvät ainekset psykologiselle trillerille, joka muistuttaa yhdistelmää Roman Polanskin Franticista ja Bourne-elokuvista sekä vaikkapa Alfred Hitchcockin klassikkojännäreistä. Alkupuoli onkin suorastaan erinomainen. Elokuvan edetessä tarina kuitenkin vähitellen hieman lässähtää, ja alussa luotu intensiteetti putoaa. Yllättäviä käänteitä riittää kuitenkin loppuun saakka, ja kokonaisuutena Unknown on kelpo jännitysviihdettä.

Unknownin espanjalaissyntyinen ohjaaja Jaume Collet-Serra tunnetaan lähinnä parista kauhuelokuvasta. Uusintafilmatisointi House of Wax ilmestyi vuonna 2005 ja salaperäisestä adoptiotyttärestä kertova Ottolapsi pari vuotta sitten. Ottolapsen ja Unknownin parhaat ainekset ovatkin hieman samanlaisia. Collet-Serra osaa luoda unenomaisen piinaavia tunnelmia, joissa asiat eivät ole sitä miltä aluksi näyttävät.

Unknowniin on saatu nimekäs näyttelijäkaarti. Tohtorin vaimoa esittävä, Mad Men -televisiosarjasta tuttu January Jones muistuttaa hieman nuorta Grace Kellyä ja sopii elokuvan hitchcockmaiseen asetelmaan. Saksalaissyntyinen Diane Kruger (Troija, Kunniattomat paskiaiset) on sähäkkä berliiniläisenä taksikuskina, joka antaa Martinille tärkeää taustatukea. Arvostetut veteraanit Bruno Ganz (Perikato-elokuvan Adolf Hitler) ja Frank Langella (Frost/Nixon) tekevät mieleenjäävät sivuroolit. Etenkin Ganz vakuuttaa yksityisetsiväksi siirtyneenä entisenä Stasi-agenttina.

Jussi Huhtala

Tähdet: ★★★

Unknown – Traileri




Filmtrailer.com


Aiheeseen liittyvät elokuvat