Vinski-poika kohtaa oudon apteekkarin, joka antaa pojalle taikapulveria. Se ei ainoastaan muuta käyttäjäänsä näkymättömäksi vaan myös mahdollistaa seinien läpi kävelemisen. Kaksikko ryhtyy sen avulla selvittämään kotikaupunkiaan piinaavaa rikosaaltoa.
Aapelin vuonna 1956 kirjoittama, hajanaisista tapahtumista koostuva kirja (tuolloin nimeltään Koko kaupungin Vinski) on suhteellisen onnistuneesti päivitetty nykypäivän suomalaiseen (tosin Porvoon ohella myös Liettuan Vilnassa ja Kaunasissa kuvattuun) pikkukaupunkiin. Pahisten jahtaamisesta ja Vinskin suhteesta potentiaalisen uuden miesystävän löytävään äitiin on rakennettu kirjaa selkeämpi juoni.
Nimiosaa esittävä nuori Kuura Rossi on hyvä valinta rooliin, ja ohjaaja Juha Wuolijoki on saanut aikuisnäyttelijätkin hyvään tasapainoon, jossa he esittävät lastenelokuvan karrikoituja hahmoja vetämättä niitä yli. Vain elokuvan naiskuva saa välillä kulmakarvat hieman kohoamaan. Vinskin äitiä on nöyryytettävä pitkään ja perusteellisesti, jotta mukaan saadaan vähän äijähuumoria. Naispappikin huokailee romanttisesta rakkaudesta komean sulhon edessä. Moderninkin Vinskin päällimmäiseksi kiinnitykseksi sankaruuteen tuntuu riittävän, että hän on poika, vaikka hän hakee koulukiusaajien hyväksyntää siinä missä esimerkiksi hänen luokkatoverinsa Roosa puolustaa muita ilman taika-aineitakin.
Moiset asiat tietysti pistävät vain aikuisen katsojan silmään. Näkymättömyyspulveri on mukava lastenelokuva, joka varmasti kutkuttaa nuoremman väen mielikuvitusta kuten alkuteos aikoinaan minuakin. Näkymättömyyttä on vaikea esittää visuaalisessa mediassa, ja kohtaukset alkavatkin hieman toistaa itseään. Näkymättömän supersankarin teot ovat kuitenkin pääosin hauskoja, varsinkin Vinskin ottaessa yhteen elokuvan pääpahiksen kanssa.
Jouni Vikman