Kirjailijaelämäkerta Violette pudottelee ranskalaisen älymystön jättiläisten nimiä: Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre, Jean Genet, Albert Camus. Osa heistä myös nähdään elokuvassa, osa vain mainitaan tarinan kannalta tärkeinä henkilöinä. Varsinainen päähenkilö on kuitenkin edellä mainittuja taiteilijoita ja filosofeja tuntemattomampi – ainakin suomalaiselle katsojalle – kirjailija, Violette Leduc.
Leduc on kotoisin köyhistä oloista, ja mikä pahinta, hän on syntynyt aviottomana. Viime vuosituhannen alun Ranskassa moinen oli raskas taakka kenelle tahansa, mutta varsinkin toisen luokan kansalaisina pidetyille naisille. Ylettömän huonosta itsetunnosta kärsivä Leduc suorastaan rypee stigmassaan, eikä asiaa helpota, että hän on biseksuaali, jolla on taipumus rakastua ihmisiin, jotka eivät halua vastata ripustautuvan naisen tunteisiin.
Martin Provostin elokuva alkaa toisen maailmansodan aikaan, kun Leduc on takertunut useitakin piirejä pakoilevaan kirjailija Maurice Sachsiin. Pitääkseen epätoivoisia rakkaudentunnustuksia vuodattavan naisen kimpustaan homoseksuaalinen Sachs kehottaa tätä kirjoittamaan tunteensa paperille. Leducin intohimoiset tajunnanvirtaraapustukset tekevät kirjailijaan vaikutukseen, ja hän kannustaa naista jatkamaan harrastusta.
Kun mustan pörssin kauppaa harrastava Leduc myöhemmin tutustuu Simone de Beauvoirin kirjoituksiin, häneen tekee tekstin ohella vaikutuksen mullistava ajatus, että myös nainen voisi toimia vakavasti otettavana kirjailijana. Hän ujuttautuu Beauvoirin läheisyyteen ja rohkenee näyttää tälle oman elämäkertansa käsikirjoituksen. Kokenut kirjoittaja ja toimittaja tunnistaa tekstissä jotain uutta ja auttaa Leducia hiomaan siitä ensimmäistä kirjaansa.
Oman itsensä pahimpana vihollisena Leduc takertuu nyt takiaisenomaisesti niin Beauvoiriin kuin potentiaaliseen uuteen uraansa, eikä kumpikaan tahdo vastata pelokkaan mutta vaativan naisen odotuksiin. Paineita hauraalle mielelle luovat myös kustantajien vaatimukset, naiset kuin eivät aikaisemmin ole kirjoittaneet elämästään, seksuaalisuudestaan ja aborteistaan Leducin kaltaisella alastomalla rehellisyydellä.
Martin Provostin edellinen meillä nähty elokuva oli niin ikään taiteilijakuvaus, vuoden 2008 valtavan hieno Séraphine. Naiivistitaiteilija Séraphine de Senlisistä kertovan Séraphinen ja tuoreen Violetten välillä on mielenkiintoinen yhteys. Sen lisäksi, että kumpikin kertoo mielenterveysongelmaisista, rehevistä ja itsensä taiteeseensa avaavista kansannaisista, Provost tutustui Violette Leduciin nimen omaan Séraphinea tehdessään. Leduc oli nimittäin kirjoittanut Senlisistä julkaisematta jääneen artikkelin, jonka Provost sai luettavaksi tuttavaltaan. Omalta osaltaan se vaikutti siihen, että Provost päätti pyhittää Leducille oman elokuvan.
Provost on erinomainen ohjaaja, ja Violette on mielenkiintoinen tarina, mutta Séraphinen tasolle se ei nouse. Suurin syy siihen on päähenkilöiden luonteessa. Kumpikin naisista on taitelijana ehdoton, mutta Séraphinelle taide oli elämä, eikä hänellä sen vuoksi ollut odotuksia tai vaatimuksia muun suhteen. Emmanuelle Davosin hurjasti heittäytyen esittämä Violette puolestaan huutaa maailmalle vaatimuksiaan tulla kuulluksi ja nähdyksi, ja vaikka toiveet varmasti oikeutettuja ovatkin, ne tekevät hahmosta hyvin vaikeasti pidettävän. Ei ihme, että kaikki muut tuntuvat haluavan pitää hänet pienen etäisyyden päässä.
Elokuvan herkullisinta antia ovatkin Leducin ja Beauvoirin yhteiset kohtaukset, koska heistä on tehty toistensa täydellisiä vastakohtia. Leduc on kouluttamaton mutta pidättelemättömän intohimoinen; Beauvoir kanavoi vahvat tunteensa akateemisesti. Tästä vastakkainasettelusta syntyy elokuvaan mehevää jännitettä.
Violette -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa