The Voices

6.5.2015 17:19
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 08.05.2015

Kylpyammetehtaan liukuhihnalla työskentelevä Jerry (Ryan Reynolds) on ystävällinen ja positiivinen nuorimies, vaikka aavistuksen lapanen ja sosiaalisesti melko kömpelö. Kun selviää, että Jerryn lemmikit, kissa ja koira, puhuvat hänelle, alkaa selvitä, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Lemmikkien ihmissuhdeohjeet alkavat mennä laduille, joiden perusteella on helppo päätellä, että Jerryn iloisen kuoren alla piilee vain aikaansa odottava painajainen.

Katsoja seuraa Jerryn heikosti etenevää riiusteluaa kirjanpidon nätin uuden tulokkaan (Gemma Arterton) kanssa peläten ja odottaen milloin miehen hutera ote todellisuudesta irtoaa. Se tapahtuukin melko pian, ja sen jälkeen Jerryn elämä joutuu yhä jyrkkenevään syöksykierteeseen. Hän pysyy juuri ja juuri asioiden edellä käytännössä lähes sattumalta ja hänelle määrätyn psykiatrin satunnaisten kohtaamisten ansiosta. Jacki Weaverin näyttelemä tohtori Warren on Jerrylle perheen korvike ja saa tämän hetkittäin ankkuroitua todelliseen maailmaan.

Reynolds on pistänyt lihaksikkaan supersankariminänsä taka-alalle, ja hänen Jerrynsä on viattoman oloinen ja ujo naapurinpoika. Ajoittain uhkaa hahmon naiiviuden lipsahtaminen tahattoman koomiseksi tarkoituksellisen huvittavuuden yli, mutta toisaalta elokuvaan tulee kiinnostavaa jännitettä, kun Jerry pysyy samanlaisena aikuisena pikkupoikana verenvuodatuksen alettuakin. Reynolds vastaa myös Herra Whiskers -kissan ja Bosco-koiran sekä elokuvassa kuultavien muiden eläinhahmojen äänistä. Se on melkoisen hieno suoritus!

Gemma Arterton on hyvä Jerryn elämäänsä pettyneenä lemmenkohteena, samoin parhaillaan myös Into the Woodsissa ja Pitch Perfect 2:ssa nähtävä Anna Kendrick Jerryyn sokeasti ihastuneena kolleegana. Ei ole heidän vikansa, että elokuva ei anna hahmoille mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä, vaan he ovat käytännössä vain Jerryn tarinan katalysaattoreita. Herkullisimman roolin tekeekin Weaver pienessä psykiatrin osassaan.

The Voices on paikoin erittäin hauska, paikoin se on painajaismainen, mutta silti sitä on vaikea kuvata kauhukomediaksi. Se on koominen hyvin mustalla tavalla, mutta sen kauheimmat hetket ovat aidosti ahdistavia Jerryn traumasta hetkiin, jolloin hän tiedostaa miten asiat oikeasti ovat. Viimeksi mainitut hetket saavat ymmärtämään, miksi hän valitsee valheessa elämisen, mikä tekee hahmon puolelle asettumisen helpoksi.

Kuvauksessa vaihtelevat kaksi todellisuutta: elokuvan arkipäivä ja vain Jerryn näkemä kierolla tavalla virheetön maailma. Käsikirjoituksesta olisi yhtä helposti voinut saada puhtaasti komediallisen murhasirkuksen kuin älykkään sairauskertomuksen. Kummassakin tapauksessa lopputulos olisi todennäköisesti ollut elokuvallisesti parempi kuin mitä The Voices nyt on. Toisaalta sen toisiaan korville lyövät elementit luovat yhdessä epätasapainon, joka korostaa tarinan hyvällä tavalla häiriinnyttävää jakomielisyyttä.

The Voices -elokuvan traileri

Lisää luettavaa