Walking on Sunshine

GENRE ENSI-ILTA 27.06.2014 TÄHDET

Kiltti tyttö Taylor saapuu siskonsa seuraksi Italiaan, koska kuvittelee, että kyseessä on vain Holiday, mutta saakin kuulla, että siskolla on suunnitelmissa White Wedding. Sulho vain sattuu olemaan Taylorin vanha lomaheila, ja Taylor tajuaa, että It Must Have Been Love. Sitten ollaan ihan If I Could Turn Back Time ja Don’t You Want Me.

Joskus työpäivän päätteeksi saattaa havahtua siihen, että on viettänyt tunteja katsomalla kissavideoita netistä. Itseään potkii ajan tuhlaamisesta tyhjänpäiväiseen höttöön, jolla ei ole mitään sellaista sisältöä, jota ei olisi jo nähnyt tai kuullut miljoonia kertoja. Toisaalta syyllisyyttä kärsien on tunnustettava, että päivän saldoon ei silti ole ihan täysin tyytymätön. Kun ne on niin hölmöjä ja söpöjä!

Poppikone Abban nerokkaiden kappaleiden ympärille rakennettu vuoden 2008 Mamma Mia! oli valtava hitti, joka keräsi maailmalta yli 600 miljoonaa dollaria lippukassatuloja. Onkin oikeastaan ihme, ettei tunnettujen kappaleiden peräkkäin asettelusta muodostuvien juonentapaisten konseptia ole matkittu ennen nyt. Ehkä syy on siinä, että Mamma Mia! keräsi pottinsa pääasiassa USA:n ulkopuolelta. Yhdysvalloista tuloja kertyi ”vain” noin 140 miljoonaa.

Walking on Sunshine onkin brittituotanto. Se kuitenkin matkii häpeilemättä Mamma Mia! -hittiä sijoittamalla hömppänsä Välimeren maisemiin, vaikka Abban musiikin ovatkin korvanneet 1980-luvun pophitit alkuperäisestä esittäjästä riippumatta, kunhan ne vain on saatu ängettyä osaksi juonta.

Elokuvan tunnetuin hahmo on Bleeding Love –hitistä tunnettu Leona Lewis, jonka muiden sivuhahmojen tapaan turhalle hahmolle on annettu tehtäväksi esittää elävää OMG-emotikonia. Hän olisi kaartin ainut laulutaitoinen, mutta tulkintatehtävät on annettu pääosien esittäjille, joiden kunniaksi on todettava, että Mamma Mia! -tähtien tapaan he esittävät kappaleet itse.

Mamma Mia! pystyi kuitenkin kerskumaan tähdillä kuten Meryl Streep, Pierce Brosnan, Colin Firth, Stellan Skarsgård ja Amanda Seyfried. Walking on Sunshinen kolmiodraaman pääosissa ovat nainen, joka on esiintynyt Midsomerin murhat -sarjassa, nainen, joka on antanut äänensä Ginny Weasleylle Harry Potter -pelissä sekä mies, jonka roolihahmon voisi kreditoida samalla tavalla kuin hänen debyytissään Lizzie McGuire: Popstar eli ”Italian Guy #2”.

Tuntemattomien tähtien haparoivasti esittämistä kappaleista tuleekin mieleen toinen netin ajanvarastaja kissavideoiden ohella: amatöörimäiset flash mob -videot.
Koreografeista ohjaajiksi siirtyneet Max Giwa ja Dania Pasquini vastasivat vuoden 2010 StreetDance 3D -elokuvasta. Se oli myös typerä, mutta onnistui kääntämään sen vahvuudekseen. Lisäksi se näytti todella hienolta ja on edelleen kärkikaartissa elokuvia, joissa 3D on oikeasti otettu huomioon osana tapahtumia. Siksi onkin outoa kuinka väkinäiseltä Walking on Sunshine näyttää huolimatta pääosanesittäjistä, joiden tehtävä paria kiintiöpullukkaa lukuunottamatta on aiheuttaa nuorille katsojille alemmuudentuntoa vartalonsa suhteen.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat