Jokin on pielessä, jos kauhuleffasta ensimmäisenä mieleen tulevat adjektiivit ovat sellaisia kuten sympaattinen, hellyttävä ja naurettava. Varsinkin kun samaisen kauhuleffan ikäraja on jostain käsittämättömästä syystä 16. Wish Upon on nimittäin reilusti alle 16-vuotiaille varhaisteineille suunnattua halpaa böö-hömppäpelottelua. Näitä leffoja on kolmetoista tusinassa.
Wish Uponin tarina on alusta saakka melko itsestäänselvää tavaraa. Koulukiusattu tyttö löytää seitsemän toivomusta täyttävän kiinalaisen puurasian. Toivomukset ovat kuitenkin kalliita, rasia nimittäin vaatii veripalkkion. Tyttö toivoo kaikessa naiiviudessaan itselleen kaikenlaista enemmän tai vähemmän turhanpäiväistä. Poikaystävä pitäisi saada, olisihan se kiva olla suosittukin ja sellaisia arkipäiväisiä teiniunelmia. Tyttö saa kavereita, tyttö menettää kavereita, tyttö saa pojan ja niin edespäin. Juonessa ei siis ole juuri mitään yllättävää. Edes ne böö-säikyttelykohtaukset eivät onnistu säikäyttämään, vaan aiheuttavat lähinnä pientä vastentahtoista hykertelyä.
Pääosissa nähdään kuitenkin ihan passeleita nuoria näyttelijöitä. Erityisesti leffan pääosaa näyttelevä Joey King on näyttelijätär, jota toivottavasti näemme vielä hieman isommissakin rooleissa. Hän jäi positiivisesti mieleen jo ensimmäisestä Kirotusta. Ja kuten nykypäivään kuuluu, näyttelijäkaarti on kaiken väristä ja melko monimuotoista. Tekijät ovat erittäin tietoisia vallitsevista trendeistä ja maailmanmenosta.
Ehkäpä juuri siinä on yksi syy, miksi leffa on niin hajuton ja mauton. Rainassa ei ole oikein mitään hyvää eikä juuri pahaakaan. Wish Upon ei ota kantaa yhtään mihinkään. Se on vain enimmäkseen harmiton, kuten Douglas Adams nimesi viidennen osan maailman parhaasta kirjatrilogiastaan. Leffa ottaa paikkansa yhtenä vuoden 2017 kesäsäikyttelyistä, ja se on jo unohdettu ensi vuonna.
Wish Uponin ohjaaja on myös melko ö-luokan tapaus, John R. Leonetti. Hän on ohjannut sellaisia mestariteoksia kuten Annabelle ja Mortal Kombat: Annihilation. Onpa miekkosella myös Rotten Tomatoes -arvostelusivustolla huikeat 0 prosenttia saanut Wolves at the Door riippakivenään. Eipä siis voi oikeastaan ohjauksesta tai kuvauksestakaan puhua sen enempää. Elokuva on ohjattu, joo.
Kuten arvion alussa tuli jo todettua, Wish Upon on ihan symppis tapaus. Se ei jää millään tavoin mieleen, mutta eipä se oikeastaan rupea aktiivisesti harmittamaankaan. Se on hieman parempi kuin muut tusinakauhut, koska se ei edes yritä olla itseään pahempi tai pelottavampi tapaus. Se on vain nopea rahastus ja ehkä jopa ponnahduslauta muutamalle nuorelle näyttelijälle.