Nämä elokuvat eivät tulleet vuonna 2017 Suomen teattereihin, ja se on sääli – Kotiteatteriensi-illat Top 10

Numerossa 12/2017 Episodi listasi vuoden 2018 suurimmalla kiinnostuksella odotetut elokuvat. Perinteiseen tapaan uuden vuoden ensimmäisessä numerossa katsottiin taaksepäin ja selvitettiin, mitkä suoraan kotiteatteriin menneistä uutuuksista olivat eniten toimituksen mieleen.

Jo muutaman vuoden ajan on ollut havaittavissa trendi, jossa jakelukanavien kadotessa ja katsojien kulutustottumusten muuttuessa blu-raylla ja dvd:llä julkaistujen nimikkeiden määrä on laskenut tasaisesti. Vuonna 2017 yhä useampi elokuva jäi ilman virallista kotiteatterilevitystä Suomessa, kun maahantuojat korvasivat fyysiset tuotteet video on demand -ratkaisuilla.

Käytännössä moni niistä oli saatavilla suomeksi tekstitettynä levylläkin. Pohjoismaisia markkinoita varten kun tehtiin kaikki täkäläiset kielet sisältäviä julkaisuja, niitä vain ei virallisesti tuotu levitykseen. Niinpä ne olivat saatavilla lähinnä verkkokauppojen ”import”-tuotteina.

Viime vuonna tapahtui myös toinen murros: suoratoistopalveluista tuli merkittävä korvike fyysisille tallenteille. Äänestettävistä nimikkeistä nimittäin noin neljännes oli katsottavissa Netflixin, HBO Nordicin tai Elisa Viihteen kaltaisista palveluista.

Noin 90 nimikkeen joukosta toimitukselta herui myötätuntoa edes yksittäisten mainontojen muodossa kolmannekselle. Menneiden vuosien malliin kärkinimikkeet erottuivat selvästi, mutta mitä alemmille sijoille mentiin, sitä tasaisemmaksi kisa kävi. Siksi muutama kunniamaininta on paikallaan: Host-ohjaaja Bong Joon-hon omalaatuinen seikkailuelokuva Okja ja Irene Taylor Brodskyn hyytävä dokumentti Beware the Slenderman jäivät kymppikärjestä vain yksittäisten äänten mitalla.

10 Meyerowitzin perheen tarinat



Peräti puolet tämän numeron Top 10 -nimikkeistä sai ensi-iltansa suoratoistopalvelussa. Rauhalliseen mutta tasaiseen tahtiin pienimuotoisia, kehuttuja draamakomedioita työstävän Noah Baumbachin Netflixillä nähty uutuus saa kunnian avata listan.

Adam Sandler ja Ben Stiller ovat tv:n ulkopuolella näytelleet aikaisemmin yhdessä vain vuoden 1996 komediassa Happy Gilmore – ammattilainen (jossa Stiller lähinnä näyttäytyi). Lähes yhtä harvinaista on, että Sandler saa suorituksestaan kehuja. Niin vain kävi, kun Sandler ja Stiller esittivät velipuolia, toinen työtön ja toinen menestyvä rokkitähtien raha-asioiden hoitaja, jotka yrittävät säilyttää arvokkuutensa omapäisen isänsä (Dustin Hoffman) varjossa.

Vaikka Netflix ostikin elokuvan levitysoikeudet, se sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa toukokuussa, mikä aiheutti melkoista porua.

9 Mudbound

Mudbound kertoo kahdesta miehestä, jotka palaavat toisesta maailmansodasta Mississippiin ja joutuvat sodan traumojen ohella kohtaamaan Yhdysvalloissa vallitsevan rasismin ja rotuerottelun. Heistä toisen vaimoa näytellyt Mary J. Blige sai kaksi Golden Globe -ehdokkuutta Netflix-tuotannosta: paras naissivuosa ja paras kappale.

Miehiä esittävät Garrett Hedlund ja Jason Mitchell. Erityisesti Mitchellin esittämälle Ronselille paluu kakkosluokan kansalaiseksi on katkera paikka, kun Euroopassa hän on ollut vapauttava sotasankari. Hedlundin postraumaattisesta stressisyndroomasta kärsivä Jamie puolestaan turvautuu alkoholiin. Heidän ystävyytensä kannattelee kumpaakin, mutta nostaa heidät myös silmätikuiksi.

Dee Reesin ohjaama, Hillary Jordanin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva on saanut kehuja tietyn ajan Yhdysvaltojen syrjäseutujen kuvauksena, jonka teemat ovat ajankohtaisia edelleenkin.

8 Train to Busan



Työnarkomaani yh-isä on jättänyt tyttärensä vähälle huomiolle, ja lupaa viedä tämän junalla Seoulin liepeiltä Etelä-Korean halki Busaniin ex-vaimonsa, tytön äidin luo syntymäpäiviä viettämään. Viime hetkellä kyytiin nousee myös nainen, jolla on puremajälki jalassa. Pian nainen muuttuu zombiksi ja tartunta alkaa levitä junassa. Paniikissa turvaa etsivät matkustajat saavat kuulla ympäri Etelä-Koreaa leimahtaneista elävien kuolleiden epidemiasta.

Cannesin Midnight Screenings -sarjassa ensi-iltansa saanut ja parhaana kauhuelokuvana palkittu toimintajännäri rikkoi vuonna 2016 kotimaansa katsojaennätyksiä, ja on yksi suosituimmista korealaiselokuvista muuallakin maailmassa. Etelä-Koreassa se kanavoi pinnan alla kytevää epäluottamusta luokkayhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta kohtaan.

7 Käry



Amatööripyöräilijä Bryan Fogel päätti tehdä Super Size Me -tempauksen ja käyttää itseään koekaniinina Netflix-dokumentissaan. Siinä missä Morgan Spurlock tunki koemielessä itseensä pikaruokaa, Fogel halusi kokeilla voiko hän käyttää steroideja ja selvitä kuin koira veräjästä kansainvälisten pyöräilykilpailujen dopingtesteistä.

Kun hänen alkuperäinen yhteistyökumppani alkoi pelätä jälkiseurauksia, Fogel tutustui Venäjän antidopingohjelmaa vetäneeseen Grigori Rodtshenkoviin, joka lupasi auttaa häntä hormoniruiskeiden ja virtsanäytteiden kanssa. Pian dokumentti lähtee aivan uusille urille, kun Fogelille selviää, että Rodtshenkov on tehnyt järjestelmällisesti samaa venäläisten urheilijoiden kanssa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tunnun sijaan agenttijännärin aineksia, kun Sochin talviolympialaisten jälkipyykki paljastaa valtiojohtoisen, järjestelmällisen huijauksen.

6 Spielberg


Steven Spielbergin tv-elokuva Kauhun kilometrit, joka käytännössä käynnisti hänen ohjaajanuransa, ilmestyi vuonna 1971. Tänä vuonna, 46 vuotta ja yli 30 elokuvaa myöhemmin, saapuvat meilläkin valkokankaille The Post ja Ready Player One. Oli Spielbergistä mitä mieltä tahansa, hän on yksi aikamme merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista elokuvantekijöistä. Sellaisena hän on myös HBO-dokumentin ansainnut.

American Masters -tv-dokumenttisarjaakin tehnyt Susan Lacy haastatteli kymmenien tuntien verran Spielbergiä itseään mutta myös tämän sukulaisia sekä kollegoja ja muita aikalaisia. Lopputulos on rutkasti yli parin tunnin verran viihdyttäviä ja informatiivisia anekdootteja vastikään 71 vuotta täyttäneestä Hollywood-legendasta ja hänen elokuvistaan, etenkin Tappajahaista ja Schindlerin listasta.

5 Personal Shopper



Olivier Assayasin Personal Shopper esiteltiin vuoden 2016 Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa, ja Assayas jakoi parhaan ohjaajan palkinnon Valmistujaiset-elokuvan Cristian Mungiun kanssa. Elokuva saatiin vihdoin levitykseen meilläkin – tosin festivaaleilla sitä oli jo päästy näkemään jo syksyllä.

Kristen Stewart on Maureen, julkkisasiakkaalleen vaatteita, asusteita ja koruja ympäri Euroopan pääkaupunkeja hankkiva henkilökohtainen shoppailija. Muutamaa kuukautta aikaisemmin kuollutta kaksoisveljeään sureva Maureen on myös henkimaailmaan uskova meedio, ja veljensä talossa Pariisissa hän pyrkii yhteyteen edesmenneen sisaruksensa kanssa.

Joku tai jokin tuntuukin ottavan kontaktia niin perinteisin kummitteluin kuin tekstiviestitsekin. Yliluonnolliset elementit sekoittuvat tunnelmalliseksi psykologiseksi jännäriksi, kun Maureenin asiakas löytyy murhattuna.

4 Green Room



Kolme vuotta sitten Jeremy Saulnierin Blue Ruin oli ykkönen vuoden 2014 aikana suoraan kotiteatteriin menneiden julkaisujen listallamme. Saulnierin seuraavakaan elokuva ei meillä päässyt teatterilevitykseen, vaikka Green Room on aivan yhtä puristavan jännittävä väkivaltapaketti – tai ehkä juuri siksi.

Punkbändi joutuu yllätyskeikalle neonatsien klubille. Kun olisi lähdön aika, bändin jäsen löytää natsien murhaaman tytön ruumiin. Hän hälyttää poliisin, mutta baarin työntekijät lukitsevat punkkarit takahuoneeseen. Uusnatsien johtaja (hyytävä Patrick Stewart) määrää bändin tapettavaksi todistajien eliminoimiseksi. Alkaa verinen ja väkivaltainen selviytymistaistelu.

3 Jim ja Andy

Jos on lukenut Jim Carreyn haastattelun Episodista, voi saada käsityksen miehen maailmaa järisyttäneestä henkisestä herätyksestä. Netflix-dokumentissa Jim & Andy: The Great BeyondFeaturing a Very Special, Contractually Obligated Mention of Tony Clifton kerrotaan miten eläytyminen Andy Kaufmaniksi vuoden 1999 elokuvassa Man on the Moon sysäsi Carreyn edelleen jatkuvalle tripille.

Carrey on totuttu näkemään kuminaamaisena fyysisen komiikan mestarina, mutta lähes 20 vuotta vanhojen koosteiden ja tuoreiden haastattelujen yhdistelmä paljastaa hänestä myös intiimimmän puolen – ellei sekin ole vain iso vitsi.

2 Raw



2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Ranskassa tehtiin maailman rouheimmat ja verisimmät – ja nihilistisimmät – kauhuelokuvat. Julia Ducornaun Raw’sta nousevat mieleen tuolloin katsotut Haute Tension, Martyrs, Frontier(s), Inside ja niin edelleen. Toisaalta mielleyhtymä on hieman outo, sillä Raw ei todellakaan läträä veren kanssa läheskään siinä määrin kuin edellä mainitut ilkeilyt ja niiden sukulaissielut. Ennemmin yhteys löytyykin ehkä henkiseltä puolelta.

Bunkkerimainen eläinlääketieteen oppilaitos on ollut Justinen perheen oletusarvoinen koulu. Kun kiltti hikarityttö muuttaa oppilaskunnan asuntolaan, hänen maailmansa mullistuu. Koulussa jo opiskelevan isosiskonsa valvonnassa Justine heittäytyy loputtoman nasutuksen ja biletyksen pyörteisiin, ja ylihuolehtivaisista vanhemmista vapautuminen herättää tytössä nälän, jollaista hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Raw sisältää graafisia hetkiä, jotka tyydyttänevät verenhimoisimpiakin katsojia. Sen henkisen alennustilan ja normeja rikkovien ylilyöntien vuorottelussa on yhtä aikaa jotain häiriinnyttävän ilkeää ja hykerryttävän hauskaa. On kuin elokuva ei osaisi päättää onko se vakavaa kauhua vai mustaa komediaa. Eikä sillä ole juuri väliä.

1 Hell or High Water



Jälleen kerran kärkinimikkeet nousivat selvästi massasta, mutta ykkönen oli yli kaiken. Vuosi sitten Hell or High Water sai peräti neljä Oscar-ehdokkuutta: paras elokuva, miessivuosa, käsikirjoitus ja leikkaus. Niistä huolimatta rikosdraama jäi vailla valkokangaslevitystä Suomessa. Episodin toimittajat äänestivät sen vuoden 2017 parhaaksi kotiteatteriensi-illaksi yli puolitoistakertaisella äänimäärällä kakkoseksi nousseeseen Raw’hon verrattuna.

Taylor Sheridanin (Sicario) käsikirjoittama ja David Mackenzien (Nuori Adam, Hallam Foe) ohjaama neolänkkäri kertoo Chris Pinen ja Ben Fosterin esittämistä veljeksistä, jotka ryöstävät pankkeja pelastaakseen kotitilansa. Peräänsä he saavat Oscar-ehdokkaaksi nostetun Jeff Bridgesin ja Gil Birminghamin näyttelemät lainvalvojat.

Hell or High Water ei ole kuitenkaan pelkkä keikkakuvaus tai rosvot ja poliisit -rymistely. Se on moderni western, jossa tähän päivään sijoittuvista tapahtumista huolimatta käsitellään vanhoja kunnon teemoja kuten yhteiskunnan rakenteisiin syystä tunnettua epäluuloa, siitä juontuvaa oman käden oikeutta puolin ja toisin sekä perheen ja ystävyyden asettamia lojaalisuuden velvoitteita.
Ben Foster on aina hyvä ja yleensä kevyemmistä elokuvista tuttu Chris Pine tekee yhden kypsimmistä roolisuorituksistaan perheensä vääjäämättömään alasajoon turhautuneena miehenä. Show’n varastaa kuitenkin jälleen kerran Jeff Bridges.

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.