86-vuotias näyttelijälegenda palaa elokuvien pariin Netflix-tuotannossa – Oli eläkkeellä kymmenen vuotta

Hieno uutinen.

The Guardian uutisoi, että italialainen näyttelijälegenda Sophia Loren aikoo palata valkokankaalle yli kymmenen vuoden tauon jälkeen poikansa ohjaamassa elokuvassa.

The Life Ahead on Edoardo Pontin ohjaama, ja tulee saamaan ensi-iltansa Roomassa lokakuussa. Marraskuun puolivälissä se nähdään Netflixissä. Loren näyttelee holokaustista selvinnyttä Madame Rosaa, joka ystävystyy 12-vuotiaan orpopoika Momon kanssa.

Loren voitti Oscar-palkinnon elokuvasta Kaksi naista, ja vuonna 1991 elämäntyöpalkinnon. Hänen viimeisiksi elokuvikseen ennen eläköitymistä jäi Rob Marshallin musikaali Nine, sekä tv-elokuva My House Is Full of Mirrors.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut