Tositapahtumiin perustuva Kaappari kertoo lentokonekaappauksesta vuodelta 1978, jolloin suomalaismies kaappasi Finnairin lentokoneen matkalla Oulusta Helsinkiin. Ohjaaja Aleksi Mäkelää tapaus on kiehtonut pitkään.
– Aihe on kummitellut niin kauan kuin olen leffoja tehnyt. Muistan tapauksen hyvin lapsuudestani. Olin silloin 8-vuotias.
Ohjaaja kertoo, että Kari Hietalahti oli alusta alkaen selkeä valinta päärooliin, ja näyttelijä oli mukana suunnittelemassa tarinaa. Aluksi elokuvaan ei vain tuntunut löytyvän näkökulmaa.
– Totesin, että ei tästä saa oikeata jännäriä, ja lähestyimme aihetta kevyen kautta. Sitten rupesi aukenemaan, että tästä voisi tehdä mustan komedian.
Aihe jäi kuitenkin hautumaan pitkäksi aikaa. Elokuvaprojekti sai vauhtia, kun vuonna 2010 ilmestyi Lauri Puintilan kirja Kaappari Lamminparras, jossa tapaus on dokumentoitu.
– Silloin päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen. Esittelin idean Markukselle [Selin], jonka mielestä aihe oli hyvä.
Ensimmäisiin käsikirjoitusversioihin kaappaustapahtumasta otettiin pelkkä lähtökohta, mutta sitten tekijät huomasivat todellisuuden olevan tarua ihmeellisempää.
– Tapahtumat ovat niin käsittämättömiä, että palasimme taaksepäin. Poistimme itse kehittelemiämme juttuja ja otimme oikeita tapahtumia mukaan. Käytimme totta kai elokuvallista vapautta.
Kaapattujen joukkoon kuuluivat 70-luvun suosikkilaulaja Monica Aspelund ja muusikko Aarno Raninen. Elokuvassakin on heitä muistuttavat hahmot.
– Olemme muuttaneet kaikki nimet kapteenia myöten, mutta ne ovat kaikki kirjassa. Tässä meillä on euroviisuedustaja Minea Raspi ja hänen kapellimestarinsa. En tiedä oikeasti mitä koneessa tapahtui, mutta se me tiedetään, että se [Raninen] yritti myydä Monica Aspelundin juttua yksinoikeudella lehtiin. Ne tuntuivat niin herkullisilta hahmoilta koska ovat selkeästi jotain ihan muuta kuin perinteisiä matkustajia.
Sen ajan poliitikoista, kuten presidentti Kekkosesta, pääministeri Sorsasta ja ulkoministeri Väyrysestä tehdään aikamoisia pellejä.
– Kekkonen ei enää maata järkälemäisellä otteellaan hoitanut. Pääministeri oli oikeasti Ruotsissa ja oikeasti myös antoi luvan, että [kaapparin] saa tappaa. Kaikki perustuu siihen, että kenelläkään ei ollut tietoa, mitä tällaisessa tilanteessa pitää tehdä. Kaikki ovat pihalla. Ei ole kännyköitä eikä yhteyttä mihinkään.
Tapahtumat äityvätkin sen verran dramaattisiksi, että puhtaaksi komediaksi Kaapparia ei voi sanoa.
– En ole pyrkinyt koskaan tekemään puhdasta genre-elokuvaa. Siellä voi olla paloja joka genrestä, mutta kyllä minä tämän komediana pääasiassa näen.
Realistisesti kuvattu ja ankeakin 70-luvun Suomi sekä koomiset tilanteet muodostavat erikoisen kokonaisuuden, jossa yhdistyvät Kahdeksan surmanluotia ja Hei, me lennetään! Vertaus naurattaa ohjaajaa, mutta hän painottaa että mitään ei lyödä läskiksi.
– Kaikki tehdään tosissaan. Kieli poskessa, mutta hyvällä tavalla.
Teksti: Jussi Huhtala
Kuva: Solar Films