Amanda Peterson on kuollut

7.7.2015 03:29

80-luvulla komedia Can’t Buy Me Lovessa pääosaa esittänyt Amanda Peterson, 43, on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena kotoaan Coloradosta sunnuntaina.

Tarkkaa kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Hänen isänsä kertoi, että ”Amandalla oli jonkinlaisia sairaus- ja uniapneaongelmia, jotka saattoivat vaikuttaa.”

Petersonin läpimurtorooli oli vuoden 1982 Annie-musikaalissa. Viisi vuotta myöhemmin hänellä oli uransa huippuvuosi, kun hän esiintyi tv-sarjassa A Year in the Life ja komediassa Can’t Buy Me Love.

Hän vetäytyi näyttelemisestä huonosti menestyneen Windrunner-elokuvan jälkeen vuonna 1994.

Kuva: Can’t Buy Me Love

Lähde: TMZ

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa