Angelina Jolie teki pahaa jälkeä Yhdysvaltain lippukassoilla

1.6.2014 20:22

Disneyn Prinsessa Ruusunen -animaatioon pohjautuva Maleficent – Pahatar oli Pohjois-Amerikan katsotuin elokuva viikonloppuna. Se tuotti avausviikonloppunaan komeat 70 miljoonaa dollaria. Elokuvan nimiroolissa nähdään Angelina Jolie, jota ei valkokankaalla ole näkynyt vuosiin, vaikka hän onkin maailman tunnetuimpia Hollywood-tähtiä.

Jenkkilistan kakkosena oli viime viikon ykkönen X-Men: Days of Future Past, joka keräsi toisena viikonloppunaan Yhdysvalloista ja Kanadasta 32,6 miljoonaa dollaria.

Listan kolmosena oli toinen uusi ensi-ilta, Family Guy -animaatiosarjalla ja Ted-komedialla maineensa luoneen Seth MacFarlanen ohjaama lännenkomedia Miljoona tapaa kuolla lännessä, jossa MacFarlane näyttelee myös pääosaa. Se jäi pahasti Pahattaren ja Days of Future Pastin  jalkoihin. Miljoona tapaa kuolla lännessä keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 17,1 miljoonaa dollaria, mikä jäi odotettua pienemmäksi tulokseksi.

Kaikki kolme elokuvaa pyörivät jo myös Suomen teattereissa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa