Animaation mestari Hayao Miyazaki ei ehkä olekaan jäänyt eläkkeelle

7.8.2014 21:57

Yksi animaation ehdottomista mestareista, Hayao Miyazaki, on useita kertoja uhkaillut jäävänsä eläkkeelle. Ensimmäisen kerran ohjaaja vakuutteli lopettavansa vuonna 1997 ilmestyneen Prinsessa Mononoken jälkeen, ja sitten sanoi samaa vuonna 2001 tehtyään Henkien kätkemä -elokuvansa.

Mestari on kuitenkin palannut elokuvantekoon näidenkin jälkeen, kunnes vakavissaan heitti kynän nurkkaan viime vuonna ilmestyneen Tuuli nousee -animaation jälkeen. Miyazaki sanoi silloin, että animaatioelokuvan tekemisen rankka prosessi on vain liian vaativaa 72-vuotiaalta.

Nyt pitkän linjan Ghibli-tuottaja Toshio Suzuki kuitenkin vihjaa, että Miyazakilla saattaa kuitenkin olla vielä jotain hihassaan. Suzuki sanoo, että Miyazaki ”saattaa vielä tehdä jotain” ja lisää, että se ”on hänen arvauksensa, mutta luultavasti se tulee olemaan jotain lyhyempää.” Suzukin mukaan ohjaajamestari on sanonut tekevänsä jonkinlaisen lyhytanimaatioelokuvan Ghibli-museota varten.

Animaation ystävät saavat siis nauttia legendan teoksista vielä ainakin jossain muodossa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa