Armotonta menoa Sveitsissä – Kotimainen elokuva sai arvostetun palkinnon

Onnittelemme!

15.8.2022 10:30

Susanna Helken ohjaama dokumenttielokuva Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja palkittiin viikonloppuna Locarnon elokuvafestivaalin Kriitikkojen viikon sarjassa Locarno Zonta Club -palkinnolla.

Locarno Zonta Club -palkinto myönnetään elokuvalle, jolla on erityisen vahva yhteiskunnallinen painoarvo.

Sveitsiläinen Locarnon elokuvajuhlat on yksi maailman tärkeimpiä elokuvatapahtumia. Tuomariston mukaan elokuva osoittaa, kuinka ryhmä rohkeita naisia taistelee vanhusten elämän ja ihmisarvon puolesta aikana, jolloin julkinen palvelu on vähitellen muuttumassa voittoa tavoittelevaksi koneeksi. Hoivatyössä optimointi ja rationalisointi voivat olla tappavia aseita.

Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on tumman huumorin sävyttämä lauluelokuva suomalaisen vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. Dokumentaaristen episodien ja laulujen kautta elokuva kertoo kriisiytyneen vanhushoivan arjesta. Elokuvan ilmaisukeinoissa erityistä ovat Anna-Mari Kähärän säveltämät kuoroteokset.

Elokuvan keskeinen tarinahahmo, lähihoitaja Tiina, oli ensimmäisiä hoitajia, joka toi esiin ongelmia ympärivuorokautisessa hoivassa. Kaavin eläkeläiset puolestaan joutuvat seuraamaan sivusta kunnassaan tapahtuvaa hoivayksikön ulkoistusta. Elokuva kuvaa miten kestävyysvajeen yhtälöä ratkotaan myös digiloikkaa tekemällä: robotti kohtaa vanhuksia hoivakodissa, hoitajat työskentelevät etähoivakeskuksessa.

Elokuva muistuttaa siitä, mistä työmarkkinoille jo panoksensa tehneiden ihmisten hoivassa on kyse: jakamattomasta ihmisarvosta.

Aiemmin Armotonta menoa on palkittu DocPoint -festivaalin parhaana kotimaisena dokumenttielokuvana ja Tampereen elokuvajuhlien parhaana pitkänä dokumentina. Elokuva on valittu kilpailemaan Nordisk Panorama -festivaalille syyskuussa.

Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa