Batman-ohjaaja paljastaa: Lego elokuva 2 on avaruuteen sijoittuva musikaali

Jättihitiksi nousseen Lego elokuvan jatko-osaan käytetään aikaa, rakkautta ja reilusti musiikkia.

1.3.2017 12:00

Lego Batmanin ohjanneen ja Lego elokuvan leikanneen Chris McKayn mukaan Lego elokuva 2 tulee olemaan täynnä tanssia ja musiikkia – jonka lisäksi se tietenkin sijoittuu ulkoavaruuteen.

Lego elokuva 2 tulee olemaan iso musikaali- ja avaruustoimintaelokuva. Kirjoittaminen vaatii aikaa ja kehitystä, ei ainoastaan käsikirjoituksen osalta, vaan myös lauluntekijöiden kanssa”, McKay kertoo.

Aikaa kehitykseen on reilusti, sillä Mike Mitchellin (Trolls, Shrek Forever After) ohjaama Lego elokuva 2 saa ensi-iltansa helmikuussa 2019.

Lähde: SlashFilm

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia