Ben Affleck paljasti minkälainen hänen tekemänsä Batman-elokuva tulee olemaan

Nykyinen viittasankari Ben Affleck kertoi minkälaista Batman-elokuvaa mieheltä sopii odottaa.

3.6.2016 03:03

Varsin laimean vastaanoton saanut Batman v Superman: Dawn of Justice ei varmasti miellyttänyt Affleckiakaan. Taitavan ohjaajan omaa versiota Batmanista sopiikin odottaa mielenkiinnolla.

Affleck sanoi nyt, että hänen Batman-elokuvansa ei tule perustumaan sarjakuviin, vaan se on oma alkuperäinen tarinansa. Mies aikoo sekä ohjata, että käsikirjoittaa sen. Tähti on osoittanut olevansa pätevä molemmissa taiteenlajeissa.

Affleck esiintyy oman Batman-elokuvansa lisäksi kahdessa tulevassa Justice League -elokuvassa ja Suicide Squad -leffassa. Suicide Squadissa nähdään niin ikään Jared Leton luoma uusi Jokeri-hahmo.

Affleck ei ole aiemmin ohjannut supersankaritarinaa, mutta eiköhän sekin häneltä luonnistu.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa