Black Panther -jatko-osan kuvaukset keskeytyvät – päätähti tarvitsee lisää toipumisaikaa elokuussa sattuneesta onnettomuudesta

Vammat ovatkin siis olleet vakavampia kuin mitä aluksi raportoitiin.

Marvelin Black Panther -elokuva oli suuri menestys vuonna 2018 ja se voitti kolme seitsemästä Oscar-ehdokkuudestaan. Ei siis ihmekään, että sille kaavailtiin jatkoa – Black Panther: Wakanda Forever nimeä kantavan jatko-osan on määrä saapua valkokankaille ensi vuoden syksyllä. Nyt produktio joudutaan kuitenkin sulkemaan väliaikaisesti Letitia Wrightin terveydentilan vuoksi.

Wright loukkaantui elokuvan kuvauksissa Bostonissa elokuun lopulla. Onnettomuuteen liittyi stunttilaite, mutta alkuperäisten raporttien mukaan tähden vammat olivat loppupeleissä vähäisiä eikä hänen tarvinnut viettää sairaalassa kauaa. Uusimman informaation valossa 28-vuotiaan näyttelijättären vammat ovat kuitenkin selvästi olleet vakavampia kuin mitä julkisuuteen on annettu ymmärtää.

Wakandalaista teknologianeroa ja Black Pantherin (edesmennyt Chadwick Boseman) siskoa Shuria esittävä Wright on ollut sairaslomalla Lontoossa onnettomuudesta lähtien. Tuotantoa on kuitenkin jatkettu syksyn aikana normaalisti rapakon toisella puolella. Kuvaukset ovat keskittyneet kohtauksiin, joissa Wrightin hahmo ei ole mukana. Nyt näitä kohtauksia ei kuitenkaan juurikaan ole enää jäljellä, joten tuotanto pannaan jäihin kiitospäivän kulmilla ja sitä jatketaan jälleen 2022 alussa Wrightin palatessa takaisin mukaan kuvioihin.

Black Panther: Wakanda Forever on osa MCU:n neljättä julkaisuvaihetta ja sen ohjauksesta vastaa Ryan Coogler (Creed, Black Panther). Wrightin lisäksi elokuvassa näyttelevät mm. Lupita Nyong’o, Danai Gurira, Martin Freeman ja Angela Bassett.

Alla ensimmäisen Black Pantherin traileri.

YouTube video

Lähde: The Hollywood Reporter

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut