Black Swan -ohjaaja tekee tositapahtumiin perustuvan elokuvan ”Kuoleman enkelistä”

11.12.2014 21:51

Mikä onkaan Darren Aronofskyn seuraava elokuva maailmalla menestyneen, mutta hyvin vaihtelevan vastaanoton saaneen Noahin jälkeen? Ohjaaja kehittelee parhaillaan HBO:n isoa MaddAddam-tuotantoa ja on kierrellyt muitakin huippuohjaajia kiinnostanutta Moonfall-scifiä.

Nyt Aronofsky on kuitenkin yhdistetty jälleen uuteen projektiin, jonka ohjaksiin hänen on sanottu kiinnittäneen itsensä. Kyseessä on Charles Graeberin The Good Nurse -kirjaan perustuva elokuva, joka kertoo järkyttäviin tositapahtumiin perustuvan tarinan yhdestä historian tappavimmista sarjamurhaajista, Charlie Cullenista.

Sairaanhoitajana työskennellyt Cullen nimettiin vuonna 2003 tapahtuneen pidätyksensä jälkeen ”Kuoleman enkeliksi” tämän aiheutettua 300 potilaan kuoleman. Cullenin oli elämä oli päällisin puolin täysin normaalia: hän oli perheen suosikkipoika, perheellinen mies ja monien pitämä ystävä, jonka pimeä puoli piti kuitenkin sisällään Yhdysvaltojen tehokkaimman sarjamurhaajan.

Elokuvan käsikirjoittaa Aronofskylle Krysty Wilson-Cairns. Vielä ei tosin ole tieto, onko elokuva Aronofskyn seuraava projekti vai ei.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa