Bond palaa sittenkin, väittää tuottaja

17.7.2010 12:32

Aiemmin heinäkuussa tuli luotettavaan lähteeseen perustuva tieto, että tuleva Bond-elokuva on kuopattu lopullisesti MGM-studion talousvaikeuksien takia. Pitkäaikainen Bond-elokuvien tuottaja Michael G. Wilson haluaa kuitenkin kumota tämän tiedon. Hänen mukaansa työnimellä Bond 23 kulkeva elokuvaprojekti toteutuu vielä.

Wilson kertoi IGN UK:lle, että sekä hän että toinen tuottaja Barbara Broccoli ovat vakuuttuneita siitä että uusi Bond tulee pian valkokankaille.

Elokuvan ohjaajaksi on palkattu Oscar-voittaja Sam Mendes (American Beauty), ja Daniel Craigin on tarkoitus jatkaa Bondin roolissa. MGM:n talouskriisi kuitenkin ensin aiheutti tuotannon lykkäämisen huhtikuussa. Heinäkuun alkupuolella uutisoitiin, että tuotanto on peruttu kokonaan.

Lisää luettavaa