Bondilla lupa tappaa myös lippukassatilastoissa

Viikko sitten oli helppo ennustaa, että kuukauden verran katsojatilastoja hallinneet kotimaiset Napapiirin sankarit 2 sekä Onnelin ja Annelin talvi saisivat luovuttaa kärkipaikkansa viimeisimmälle Bond-seikkailulle. Sen sijaan ei ollut ennakoitavissa, että Spectre ottaisi asemansa niin ylivoimaisesti.

Samanlaista ennätysten murskausta Spectre on harrastanut muuallakin maailmassa, missä se on julkaistu. Yhdysvalloissa se saa ensi-iltansa vasta ensi perjantaina, ja sielläkin odotetaan Skyfallin lippukassaennätyksen menevän rikki.

Suomessa seuraava viikonloppu tuskin tuo muutosta listakärkeen, sillä vaikka ohjelmistoon on tulossa peräti viisi uutuutta, splatterkomedia Bunny the Killer Thing, taidedraama Louder Than Bombs, dokumentti Atomin paluu ja kauhujännäri Knock Knock eivät todellakaan kilpaile Spectren Isänpäivä-viikonlopun yleisöstä.

The Walk sen sijaan on hienoinen musta hevonen. Ei sekään tietysti Spectreä uhkaa, mutta on mielenkiintoista nähdä miten meillä arvostetun Robert Zemeckisin muualla flopannut päätähuimaava keikkadraama täällä pärjää. Sitä tukee se tosiseikka, että vähään aikaan ohjelmistoon ei ole tullut 3D-tekniikkaa yhtä lailla hyödyntävää tekelettä.

Viime viikonloppunakaan Spectren kilpailijaksi ei oltu laitettu saman lajityypin elokuvaa, vaan sen kanssa teattereihin saapuivat Maija Mehiläinen ja kirjailijaelämäkerta Paulo Coelho – sanojen alkemisti. Niiden katsojat eivät Spectreen joko päässeet tai halunneet. Maijan brändi riitti nostamaan sen kärkikymmenikköön, mutta Spectren ja parin muun kärkielokuvan ulkopuolella millekään muulle ei yksinkertaisesti riittänyt katsojia.

Sen huomaa, kun tarkastelee kangaskohtaisia katsojalukuja. Siinä missä Spectreä katsoi järkyttävän korkea yli 800 katsojaa per sali, oli toiseksi tulleen Napapiirin sankarit 2:n vastaava luku selvästi alle 200! Niiden alapuolella elokuvat ovat pyörineet puolityhjille – jos sitäkään – katsomoille.

Toissaviikonloppuna teattereihin saapunut No Escape – Ei pakotietä esimerkiksi menetti neljä viidesosaa vähistä katsojistaan, joten hengästyttävällekään toiminnalle ei riitä pelkkä suusta suuhun kulkeva tieto, kun vastassa on James Bondin kaltainen brändihirmu.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 30.10.–1.11.2015

1 (–) 007 Spectre 136 252 katsojaa (kokonaiskatsojat 175 362)
2 (1) Napapiirin sankarit 2 11 523 (312 863)
3 (2) Onnelin ja Annelin talvi 8 935 (172 431)
4 (3) Hotel Transylvania 2 6 848 (55 375)
5 (4) Yksin Marsissa 6 141 (92 817)
6 (7) Kätilö 2 235 (212 889)
7 (5) Paranormal Activity: The Ghost Dimension 2 195 (9 337)
8 (6) Inside Out – Mielen sopukoissa 1 638 (240 250)
9 (–) Maija Mehiläinen 1 311 (1 311)
10 (8) Crimson Peak 1 196 (15 065)
11 (11) Harjoittelija 1 065 (23 275)
12 (15) Dheepan 588 (2 982)
13 (13) Äidin toive 545 (7 184)
14 (9) Everest 1 958 (42 929)
15 (–) Paulo Coelho – sanojen alkemisti 456 (456)
16 (12) Straight Outta Compton 373 (23 797)
17 (10) Labyrintti: Aavikkokokeet 307 (59 912)
18 (>) Kultainen nainen 222 (9 920)
19 (14) No Escape – Ei pakotietä 217 (1 789)
20 (17) Sicario 210 (18 348)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut