Brad Pitt ja Angelina Jolie välttivät Oscar-aviokriisin

15.1.2015 17:48

Oscar-ehdokkaat 22. helmikuuta pidettävään elokuva-alan suurimpaan gaalaan on julkistettu. Filmiteollisuuden kirkkain tähtipariskunta, Angelina Jolie ja Brad Pitt, saapuu varmasti paikalle yhtä matkaa ja kameroille hymyillen, kun he yllättäen eivät gaalassa olekaan toistensa kilpailijoita.

Angelina Jolien ohjaama Murtumaton oli nimittäin ennakkoveikkauksissa erittäin vahvasti nousemassa ehdokkaaksi parhaan elokuvan himoitusta tittelistä. Ava DuVernayn Selma nousi kalkkiviivoilla varteenotettavaksi tekijäksi ja sitä myötä ehdokkaaksi. Brad Pitt on yksi sen tuottajista. Koska Jolie on toiminut myös elokuvansa tuottajana, jolle Oscar-patsas luovutetaan, hän olisi kilpaillut pystistä miehensä kanssa, mikäli Murtumaton olisi päässyt ehdokkaaksi.

Kumpikin elokuvista kertoo palkinnot jakavan Yhdysvaltojen elokuva-akatemian arvostaman tosielämään perustuvan tarinan. Murtumattomassa keskiössä on amerikkalaisen olympiaurheilijan inspiroiva selviytymistarina toisessa maailmansodassa, mutta Oscar-akatemia suosi Selmassa käsiteltävää Martin Luther Kingin kansalaisoikeustaistelua 1960-luvulla. Murtumaton sai tyytyä ehdokkuuteen parhaan kuvauksen kategoriassa.

Gaalassa olisi myös ollut mahdollista nähdä mielenkiintoinen kolmiodraaman jatke, mikäli Murtumaton ei olisi pudonnut kärkikastista ja jos Pittin ex-puoliso Jennifer Aniston olisi saanut naispääosaehdokkuuden Cake-elokuvastaan. Aniston ja Pitt omistivat yhdessä Selmaakin rahoittaneen tuotantoyhtiö Plan B Entertainmentin ennen välirikkoa.

Murtumattoman Suomen ensi-ilta 30. tammikuuta, Cake valkokankailla täällä 6. helmikuuta. Selmalle ei vielä ole ilmoitettu suomalaista ensi-iltapäivää.

(EPISODI/Jouni Vikman)

Kuva Angelina Jolien ja Brad Pittin yhteisestä elokuvasta Mr. & Mrs. Smith.

Lisää luettavaa