Brad Pitt tappaa pehmeästi

20.11.2012 13:22

Vuonna 2007 Andrew Dominik ja Brad Pitt uudistivat lännenelokuvaa mestariteoksellaan Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta. Nyt kaksikko ravistelee rikoselokuvan konventioita palkkatappajadraamalla Killing Them Softly, joka oli yksi tämän vuoden Cannesin festivaalin parhaista elokuvista.

Teksti: Tuomas Riskala, Cannes

Andrew Dominikin ohjaama ja käsikirjoittama ja Brad Pittin tuottama ja tähdittämä Killing Them Softly nousi välittömästi Cannesin kilpasarjan kuumaksi puheenaiheeksi toukokuussa. Ei vain rajun väkivaltakuvastonsa vuoksi, vaan siksi, että elokuva kritisoi kärkkäästi Yhdysvaltoja ja sen nykyistä talouskurimusta – vaikka pohjaakin 1970-luvulla kirjoitettuun kirjaan.
Alun perin vuonna 1974 tapahtuva tarina on siirretty elokuvassa vuoteen 2008. Yksinkertainen juoni kertoo ammattitappaja Jackie Coganista, joka ryhtyy tutkimaan rikollisten pokeri-illassa tapahtunutta ryöstöä ja rankaisemaan sen tekijöitä. Samalla elokuva kritisoi Yhdysvaltoja ja sen kapitalismin ryvettämää taloustilannetta harvinaisen suorasukaisesti. Rohkeimmassa osuudessa Pittin esittämä Cogan julistaa ettei Amerikka ole enää edes oikea maa, vaan pelkkä bisnes.

– Tajusin vasta käsikirjoittamisen aikana, että tarina kertoo oikeasti talouskriisistä. Kriisi on iskenyt myös alamaailmaan, joka avustaa itseään uhkapeleillä ja on ajettu ahdingossaan keskinäiseen ryöstelyyn. Uskallan väittää, että tuo alamaailma edustaa mikrokosmoksena koko Amerikkaa, uusiseelantilainen ohjaaja täräyttää.

Dominikin esikoispitkä Chopper (2000) herätti kohua brutaalilla vankilakuvastollaan. Myös Jesse Jamesin salamurha on nimeään myöten väkivaltainen elokuva. Veri lentää vuolaana ja hidastetusti myös Killing Them Softlyssa, jonka nimi viittaa päähenkilön ammattifilosofiaan.

– Jackie haluaa vain hoitaa hommansa ja yrittää tehdä sen aiheuttamatta liikaa tuskaa uhreilleen. Hän yrittää tappaa ”hellästi”, kuten elokuvan nimi sanoo. Hänen filosofiansa on, että rikos ansaitsee rangaistuksen, mutta ilman teon pitkittämistä, Dominik määrittelee.

Cannesin herkkänahkaisimmat toimittajat ehtivät kauhistella elokuvan väkivaltaa heti tuoreeltaan. Dominikin vastaus arvostelulle on yhtä tasokas kuin ytimekäskin.

– Väkivalta kuuluu siihen maailmaan jota kuvaamme ja on siten äärimmäisen perusteltua. Ja pidän väkivallasta kyllä muutenkin elokuvissa. Yleensä se ajaa tarinaa loistavasti eteenpäin.

Killing Them Softly tulee ensi-iltaan 30.11. Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 11/2012!

Lisää luettavaa