Cameron Diaz paljasti, miksi lopetti näyttelemisen 10 vuotta sitten – ”Halusin elämäni takaisin”

Diazin paluuelokuva on viivästynyt jo vuosia, mutta 2025 tammikuussa taitaa tärähtää.

17.10.2024 08:30

Näyttelijä Cameron Diaz avasi uudessa Fortunen haastattelussa, miksi vetäytyi Hollywoodista ja elokuvista 2014.

”Tuntui, että minun täytyy saada elämäni jälleen hallintaan. Millään muulla ei ollut väliä. Mikään mielipide, suosio tai minulle tarjotut asiat saaneet minua muuttamaan mieltäni”, Diaz kertoi.

Aiemmin hän oli perustellut päätöstään perheen perustamisella. Nyt Diaz avasi asiaa lisää.

”Halusin toteuttaa suurimman intohimoni ja rakentaa elämäni haluamakseni. Jotkut saattavat käydä kouluja, tehdä samaa asiaa vuosia ja huomata, että intohimo onkin jossain muualla. Lopulta he tunnistavat sielussaan, mikä tuntuu oikealta”.

”Minulla se oli perheen perustaminen”, Diaz kertoi.

Vuonna 2022 Diaz ilmoitti paluustaan elokuviin Back in Action -toimintakomediassa. Ikuisuuteen asti viivästynyt elokuva julkaistaan näillä näkymin Netflixissä tammikuussa 2025.